Kahdeskymmenesensimmäinen yö - Kukkulan kuningas

En ole aamuihminen. En tosiaankaan. Minulla kestää yleensä puolesta tunnista tuntiin, ennen kuin saan koneen käyntiin. Nyt kun lämpötila on hellelukemissa, aamut ovat entistä ikävämpiä. Tänäänkin heräsin nihkeä hiki iholla. Teltasta voi tulla yllättävän kuuma jo kahdeksaan mennessä.

Herään hikisenä. Aivot eivät toimi vielä. Teltan ilma on tunkkainen. Kamat on kaikki levällään, ne pitäisi pakata. Pullisteleva välilevy särkee taas selkää. Kumartelu ja kyykistely sattuu. Miten tätä tavaraakin on näin paljon? Kuinkahan paljon tästäkin on matkaa töihin? Miksi tämä kroppa on näin jumissa?

Ensimmäinen vartti heräämisen jälkeen on aika hanurista. Toisaalta siinä ei ole mitään uutta, koska ihan normaalissa arjessakin se puolinukuksissa viipymisen vaihe on minulle melkoista tuskaa. Mutta sitten kun saan teltan purettua, maailma alkaa tuntua taas paremmalta paikalta. Tulee sellainen olo, että homma toimii taas. Kamat on pyörälaukuissa ja asioissa on taas joku tolkku.

Vaikka kipeällä selällä polkeminen ei aina olekaan mitään herkkua, niin oikeastaan se joka aamuinen liikunta pyörän selässä on jotain sellaista, josta nauttii. Viimeistään siinä kohtaa kun pääsee toimistolle saunaan ja suihkuun, mieliala on kohonnut aamun pohjamudista aivan huippuunsa. Muutenkin päivittäinen vireystasoni on nyt korkeammalla kuin koskaan aikaisemmin. Liikunta ja ulkoilma tekevät ihmeitä.

Eilen kävin syömässä Ilmon kanssa Haukilahden satamaravintola Paviljongissa. Matkani sinne ei mennyt ihan putkeen. Onnistuin tumpeloimaan kartan kanssa niin tehokkaasti, että ajoin todella pahasti vika suuntaan. Sitten vielä suuntavaistokin petti pahemmin kerran ja ajoin jo pätkän verran ympyrääkin. Tuli heitettyä lähemmäs kymmenen kilometrin ylimääräinen lenkki - tuossa helteessä!. Tunsin itseni taas melkoiseksi idiootiksi.

Syömisen jälkeen menimme sataman lähistöllä olevaan puistoon heittelemänn frisbeetä, ottamaan aurinkoa ja soittelemaan ukuleleä. Ilma oli aivan uskomattoman hieno. Ei uskoisi, että ollaan kesäkuun alussa.

Ruuan päälle tuli väsy.

Ilmo jatkoi kotiinsa ja minä lähdin etsimään omalle kodilleni paikkaa. Tuo paikka löytyi erään mäen päältä Haukilahden ja Matinkylän välistä. En ole ihan varma, mutta paikka näytti ihan pulkkamäeltä. Rinne oli raivattu puista ja maassa kasvoi heinää ja ruohoa. Ihan kuin olisin tullut mikrokokoiseen laskettelukeskukseen kesällä.

Näkymä mäen päältä alas rinteeseen. Korkeusero ei oikein näy kuvassa.

Sama rinne hieman lähempää

Näytä Teltassa suuremmalla kartalla