Ajatuksia kolmannen viikon jälkeen

Kolme viikkoa takana. Yksi viikko jäljellä. Tai oikeastaan nyt on jäljellä enää vajaa viikko. Muuttohommat ovat edessä todennäköisesti perjantaina.

Olen ollut äärimmäisen onnekas kelien suhteen. Tämän kolmen viikon aikana ei oikeastaan ole missään vaiheessa ollut kunnon sadetta. Muutamina öinä alkuvaiheessa ripsotteli vettä, mutta ei mitenkään pahasti. Nyt kun katson ulos, tämä hyvä onneni taitaa olla loppumaisillaan. Koko tulevasta viikosta onkin luvattu epävakaista. Tavallaan ihan jännä päästä kokeilemaan varusteiden toimivuutta sadekeleissä, joten yritän suhtautua asiaan positiivisesti.

Siitä tulikin mieleeni, että näin kolmen viikon kokemuksella juuri positiivisuus on ollut koko projektia kuvaava termi. Ensiksikin, telttailu on yllättänyt minut positiivisesti. En olisi mitenkään voinut etukäteen kuvitella miten helppoa ja luonnollista elämää teltassa asuminen on. Toinen positiivisuuteen liittyvä seikka on tämä oman mielenmaiseman muutos. Minulla on paha tapa antaa joskus negatiivisuudelle liikaa valtaa. Viimeisen kolmen viikon aikana näin ei kuitenkaan ole ollut. Vaikka kuinka yritän miettiä, en keksi yhtään sellaista asiaa, joka olisi saanut minut pahalle tuulelle viimeisen viikon aikana.

Eräs kaverini kysyi minulta yksi päivä: "Mitä sä kaipaat eniten?" Tämä oli aika pysäyttävä kysymys. Ei siksi, että olisin oivaltanut jonkun asian tärkeyden "normaalissa" elämässäni. Ei, ei mitään sellaista. Pysäyttävä tunne tunne tulikin siitä, että en keksinyt mitään mitä kaipaisin.

Ihan oikeasti, en kaipaa mitään ajasta ennen telttaan muuttamista. Toki väsyneenä ja nälkäisenä vastatuuleen polkiessaan sitä saattaa hetkellisesti ajatella kaipaavansa bussikyytiä tai vastaavaa, mutta ei sitä voi oikeaksi kaipaamiseksi sanoa.

Tietenkin minulla on kaksi kissaa, joita tavallaan kaipaan. Mutta kun tietää telttailun olevan vain määräaikaista, ei niitä sähiseviä karvakasojakaan oikein osaa sillä tavalla kaipaamalla kaivata. Varsinkin kun tietää, että ne ovat hyvässä hoidossa Mikalla.

Nyt kun projektia on jäljellä enää vajaa viikko, huomaan miten mieli alkaa pikkuhiljaa liukua kohti normaalia elämää. On varmaan ihan luonnollista, että tässä vaiheessa sitä alkaa jo ihan hyvällä mielellä odottaa paluuta normaaleihin rutiineihin. Ei sen takia, että nykyisessä olisi jotain vikaa, vaan sen takia että kotiin on yleensä kiva palata pitkän reissun jälkeen. Koti on kuitenkin koti.

Saa nähdä miten nämä viimeiset päivät sujuvat. Vähän veikkaan, että mitä pitemmälle viikko etenee, sitä pitemmäksi päivät käyvät. Saas nähdä.