maanantai 20. kesäkuuta 2011

Kahdeskymmenesyhdeksäs yö - Kaatosade

Rakennustyömaamme johtaja oli sanonut minulle, että perjantaina työmaalla vielä siivotaan, mutta lauantaina asuuntoon voi muuttaa jo aamusta. Päätin perjantai-iltana käydä katsomassa vieläkö siellä pyörii raksamiehiä. Ties vaikka voisin jo livahtaa tyhjään asuntooni. Vaan siellä oli vielä sellainen hyörinä ja pyörinä päällä, että ei sinne uskaltanut mennä.

Siispä vielä ainakin yksi yö ulkosalla. Sääennustuksen mukaan yöllä tulisi reilusti vettä. Olen koko kuukauden ajan ollut poikkeuksellisen onnekas kelien suhteen. Sateita on aina välillä ollut, mutta ne ovat aina ajoittuneet niin, etten ole joutunut kertaakaan kunnolla sateen armoille. Nyt tähän olisi tiedossa muutos.

Ehdin pystyttää telttani kotini lähellä olevalle niitylle ennen sateen alkamista. Menin telttaan lukemaan kirjaa, kunnes yhtäkkiä taivas repesi. Vettä tuli kuin... noh... paljon. Saan ensimmäisen kerran kaatosateen niskaani vasta viimeisenä iltana!

Kun teltta on sellainen, että ei tarvitse pelätä kastuvansa, sateella telttailu on oikeastaan aika kivaa. Ilma on raikkaan viileä, ja tasainen ropina teltan katossa kuullostaa veikeältä. Siirsin kirjan sivuun ja tuijottelin vain teltan ulkokankaan päältä valuvia vesinoroja. Siinä oli sitä samaa hypnoottisuutta kuin nuotion liekkien tuijottamisessa.


Myöhemmin illalla päädyin Kimmon seurassa istumaan iltaa SMJK:n poikien kanssa. Etkoilimme hienossa poikamiesboksissa, jonka sisutuksessa oli löydetty miehisyyden syvin olemus. Käytännössä ainoat kalusteet olivat työpöytä ja pöytäfutis-peli. Mitä muuta sitä mies voisi tarvitakaan?


Sade jatkui koko yön ja aamun. Siinä ropinassa oli hyvä nukkua. Vaikka teltan vesipatsasarvot eivät olekaan huippuluokkaa, pisaraakaan ei tullut mistään kohtaa läpi. Ei mitään ongelmia.


Aamulla minua odotti kotiinpaluu. Vatsassa oli perhosia. Miltähän se remontoitu kylppäri näyttää? Miltähän se tuntuu taas olla kotona? Kun aloitin pakkailemaan tavaroitani, sade oli tauonnut. Siinä pakkaillessani sade kuitenkin alkoi uudestaan. Olin tietenkin pakannut kuorihousut jo pyörälaukun pohjalle, enkä jaksanut kaivaa niitä sieltä enää esiin. Eihän tässä ole kuin pari sataa metriä kotiin, eihän tässä nyt enää ehdi kastua. Kuoritakki suojaa kuitenkin riittävän paljon.

Toisin kävi. Olin pysynyt kuivana koko kuukauden kestäneen telttailuprojektin, mutta kun jäljellä oli enää viisi minuuttia kotiin paluuseen, kastuin kunnolla. Kuoritakki suojasi kyllä yläosasta, mutta housut ja kengät kastuivat läpimäriksi. Lähellä oli, että olisin päässyt elvistelemään pysyneeni kuivana koko reissun. Vaan ei niin ei.

Märkänä mutta onnellisena palasin kotiin. Olipahan reissu.

2 kommenttia:

  1. Mitäs seuraavaksi? Kuukausi makuupussissa?

    VastaaPoista
  2. Niin, sitä on tullut kyllä mietittyä, että mitä seuraavaksi. Ideoita saa lähettää.

    VastaaPoista