sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Epilogi

Kun palasin takaisin kotiin, päätin, että en kirjoita tätä epilogia liian pian projektin päättymisen jälkeen. Halusin odottaa viikon ja jäsennellä ajatuksiani rauhassa. Kotiin palaaminen on vaatinut aivan samanlaista sopeutumista kuin aikanaan telttaan muuttaminen. Tuossa sopeutumusvaiheessa yhteenvedon tekeminen on vaikeaa, eikä sitä kannata edes yrittää.

Viikko sitten, astuessani tähän huoneistoon, se oli täysin tyhjä. Nyt kun katson ympärilleni, näen edelleen pahasti kesken olevan muutto-operaation. Kalusteet ja tavarat ovat kyllä sisällä asunnossa, mutta kaaos ja sekosotku on edelleen massiivinen. Annoin itselleni luvan järjestellä tavaroitani omaan tahtiini pitämättä mitään kiirettä. Kaikki aikanaan.

"Joskus täytyy mennä kauas, että näkee lähelle." Tämä lausahdus on kuvannut kotiin palaamisen prosessiani. Ne arkipäiväiset itsestäänselvyydet, joita en aikaisemmin nähnyt on nyt paljon helpompi havaita. Aivan kuin olisin saanut mahdollisuuden tarkastella itseäni ja omaa elämääni sivustakatsojan roolista. Tuota mahdollisuutta ei elämä kovin usein tarjoa. Otan sen kiitollisena vastaan.

Kun aikanaan päätin lähteä matkalle omalle epämukavuusalueelleni, en osannut selittää sitä itselleni järjellä. Yritin kyllä, mutta se jäi kehnoksi yritykseksi. Tunnustan, että koko projekti oli vain hullu päähänpisto, jonka jostain selittämättömästä syystä halusin toteuttaa.

En löydä tuolle "selittämättömälle syylle" muuta termiä kuin intuitio. Toisenlaisesta kulttuurista, uskonnosta, perinteestä tai maailmankatsomuksesta tulevat voisivat löytää tuon sanan tilalle toisenlaisia vaihtoehtoja. Jossain kulttuurissa puhuttaisiin kohtalosta, toisessa jumalaisesta johdatuksesta. Kolmannessa saatettaisiin puhua pyhästä hengestä, neljännessä vain todeta Maktub. Koska nämä termit ovat minulle vieraita, tyydyn käyttämään sanaa intuitio.

Intuitioni sanoi minulle, että sinä tarvitset tätä matkaa. Se ei perustellut kantaansa millään tavalla, mutta sai minut silti uskomaan kertomaansa. Se ei käynyt hetkessä. Ajatus kyti oman aikansa, ja mieleni esitti lukuisia argumentaatioitaan puolesta ja vastaan. Jossain vaiheessa tajusin, että tätä päätöstä ei voi tehdä järkisyiden avulla. Lopetin rationaalisen ajattelun ja keskityin vain siihen tunteeseen, minkä pohdinta minussa herätti.

Huomasin, että aina kun mietin asiaa, aloin hymyillä. Jostain syystä minua alkoi aina naurattaa ajatus siitä, että muuttaisin "kodittomana" telttaan kuukaudeksi. Hihittelin itsekseni ajatuksen järjettömyydelle useita kertoja. Vaikka tietoinen mieleni kehitti minulle lukuisia syitä tulla järkiini ja unohtamaan koko pöhkön kuvitelmani, kuittasin nämä ajatukset toteamalla: "Se on vain luonnollista pelkuruutta, älä välitä siitä."

Niin minä tein oman pienen hyppyni tuntemattomaan ja sidoin itseni tiukasti kiinni päätökseeni. Aloin kirjoittaa blogia. Hankin projektilleni sponsorin. Laitoin oman egoni pantiksi. Tein kaikkeni, että en voisi epäuskon ja pelkuruuden hetkellä enää luikkia häntä kopien välissä pakoon. Väitän, että se oli onnistumisen kannalta välttämätöntä. Ilman näitä varotoimenpiteitä en varmaankaan koskaan olisi saanut aloitettua matkaani. Jokaiselle tulee jossain vaiheessa ennen tuntemattomaan astumista se epäröinnin ja kyseenalaistamisen hetki. Jos siihen hetkeen ei ole varautunut, päätyy helposti luovuttamaan. Kun se hetki koitti minulle, minulla ei ollut enää mahdollisuutta perääntyä.

No, kannattiko? Oliko intuitioni lopulta oikeassa?

Tietenkin oli. Minä todellakin tarvitsin tuota matkaa! Löysin tuolta matkaltani jotain sellaista mitä on hyvin vaikea sanoin kuvata. Ja vaikka osaisinkin sen selittää, en varmaankaan haluaisi sitä tehdä. Se on jotain niin henkilökohtaista, että parempi jättää se omaksi pieneksi salaisuudekseni.

Alan ymmärtää yhtä monissa eri kulttuureissa esiintyvää ilmiötä: Pyhiinvaellus. En ole aikaisemmin oikein ymmärtänyt, miksi niin monet ihmiset niin monissa eri kulttuureissa ja uskonnoissa tekevät niin. Koko touhu on tuntunut aina omituiselta uskonnolliselta fanaattisuudelta. Nyt alan kuitenkin ymmärrätää tätä ilmiötä hieman paremmin.

Vaikka oma matkani olikin vain vaatimattoman pieni pikapyrähdys oikean pyhiinvaelluksen rinnalla, se oli kuitenkin minulle iso ponnistus. Olen mukavuuksiin tottunut hyvinvointiyhteiskunnan kasvatti, jolla ei loppujen lopuksi ole mitään käsitystä siitä mitä oikea inhimillinen ponnistelu tarkoittaa.

"Ei se määränpää, vaan se matka." Tuossa lausahduksessa on nyt enemmän järkeä kuin koskaan aikaisemmin. Vaikka pyhiinvaelluksessa on aina tietty määränpää tavoitteena, kyse ei kuitenkaan ole pelkästään perille pääsemisestä. Mekkaan, Lumbiniin tai Santiago de Compostelaan ei lähdetä perillä odottavan päämäärän takia. Sinne lähdetään matkan takia. Lähtöpiste ja määränpää ovat vain kehys sille mikä on oleellista. Se, mitä itse matka meille tekee, on tärkeintä.

Vaikka yleisesti ottaen pyhiinvaellus viittaa terminä aina uskonnollisuuteen, olen alkanut haastaa tuota ajatusmallia. Kyseessä on niin universaali ilmiö, että mielestäni siihen ei välttämättä tarvita uskontoa.

Eri uskonnot tarjoavat erilaisia kehyksiä tuolle matkalle, mutta mikään niistä ei ole toista parempi tai huonompi. Niinpä uskon, että meillä on vapaus valita oma matkamme. Toiselle se voi olla vuoden askeettinen vaellus erämaassa, toiselle se on viikonloppu mökillä. Jokaiselle meistä on oma matkamme. Sillä, miten hieno tai erikoinen tuo matka on, ei ole mitään merkitystä.

Oman matkani tehneenä tunnen olevani äärimmäisen etuoikeutettu. Olen päässyt kokemaan jotain sellaista, mitä nykypäivän länsimaisissa tietoyhteiskunnissa elävät ihmiset pääsevät kokemaan kovin kovin harvoin. Olen myös löytänyt minulle sopivan pyhiinvaellusreitin, jonne varmasti tulen joku päivä palaamaan. Kun seuraavan kerran tarvitsen aikalisää ja pysähdystä, tiedän mitä tehdä ja miten läheltä oma reittini kulkee.

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Kahdeskymmenesyhdeksäs yö - Kaatosade

Rakennustyömaamme johtaja oli sanonut minulle, että perjantaina työmaalla vielä siivotaan, mutta lauantaina asuuntoon voi muuttaa jo aamusta. Päätin perjantai-iltana käydä katsomassa vieläkö siellä pyörii raksamiehiä. Ties vaikka voisin jo livahtaa tyhjään asuntooni. Vaan siellä oli vielä sellainen hyörinä ja pyörinä päällä, että ei sinne uskaltanut mennä.

Siispä vielä ainakin yksi yö ulkosalla. Sääennustuksen mukaan yöllä tulisi reilusti vettä. Olen koko kuukauden ajan ollut poikkeuksellisen onnekas kelien suhteen. Sateita on aina välillä ollut, mutta ne ovat aina ajoittuneet niin, etten ole joutunut kertaakaan kunnolla sateen armoille. Nyt tähän olisi tiedossa muutos.

Ehdin pystyttää telttani kotini lähellä olevalle niitylle ennen sateen alkamista. Menin telttaan lukemaan kirjaa, kunnes yhtäkkiä taivas repesi. Vettä tuli kuin... noh... paljon. Saan ensimmäisen kerran kaatosateen niskaani vasta viimeisenä iltana!

Kun teltta on sellainen, että ei tarvitse pelätä kastuvansa, sateella telttailu on oikeastaan aika kivaa. Ilma on raikkaan viileä, ja tasainen ropina teltan katossa kuullostaa veikeältä. Siirsin kirjan sivuun ja tuijottelin vain teltan ulkokankaan päältä valuvia vesinoroja. Siinä oli sitä samaa hypnoottisuutta kuin nuotion liekkien tuijottamisessa.


Myöhemmin illalla päädyin Kimmon seurassa istumaan iltaa SMJK:n poikien kanssa. Etkoilimme hienossa poikamiesboksissa, jonka sisutuksessa oli löydetty miehisyyden syvin olemus. Käytännössä ainoat kalusteet olivat työpöytä ja pöytäfutis-peli. Mitä muuta sitä mies voisi tarvitakaan?


Sade jatkui koko yön ja aamun. Siinä ropinassa oli hyvä nukkua. Vaikka teltan vesipatsasarvot eivät olekaan huippuluokkaa, pisaraakaan ei tullut mistään kohtaa läpi. Ei mitään ongelmia.


Aamulla minua odotti kotiinpaluu. Vatsassa oli perhosia. Miltähän se remontoitu kylppäri näyttää? Miltähän se tuntuu taas olla kotona? Kun aloitin pakkailemaan tavaroitani, sade oli tauonnut. Siinä pakkaillessani sade kuitenkin alkoi uudestaan. Olin tietenkin pakannut kuorihousut jo pyörälaukun pohjalle, enkä jaksanut kaivaa niitä sieltä enää esiin. Eihän tässä ole kuin pari sataa metriä kotiin, eihän tässä nyt enää ehdi kastua. Kuoritakki suojaa kuitenkin riittävän paljon.

Toisin kävi. Olin pysynyt kuivana koko kuukauden kestäneen telttailuprojektin, mutta kun jäljellä oli enää viisi minuuttia kotiin paluuseen, kastuin kunnolla. Kuoritakki suojasi kyllä yläosasta, mutta housut ja kengät kastuivat läpimäriksi. Lähellä oli, että olisin päässyt elvistelemään pysyneeni kuivana koko reissun. Vaan ei niin ei.

Märkänä mutta onnellisena palasin kotiin. Olipahan reissu.

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Aapo arvioi - kuoriasu

Käytössäni olleet asusteet ovat kaikki Marmotin tuotteita. Tärkeimpänä asusteena arvosteluvuoron saa kuoriasu. Kuoriasun takki: Marmot Oracle Jacket. Kuoriasun housut: Marmot Precip Full Zip Pant.

Oracle Jacket on kevyt veden ja tuulenpitävä shell-takki. Tällaiset kuoriasut ovat minulle uusi tuttavuus. Olen jotenkin pitänyt näitä moderneja ja kohtuullisen kalliita ulkoiluasuja aina elitistisenä höpöhöpönä. Nyt kun olen käyttänyt tätä takkia kuukauden, alan ymmärtää mistä näissä hightech vaatteissa on kyse. Onhan tämä ihan perhanan hyvä takki!

Vedenpitävyys on kiistaton, testasin tämän menemällä suihkuun takki päällä. Toimii. Tuulenpitävyydestäkään ei voi valittaa. Tämän kun laittaa päälle, kylmä ei tule ainakaan viiman takia.

Kuoriasuissa ongelmaksi muodostuu helposti hengittävyys. Jos kangas on vedenpitävä, niin voiko se olla samaan aikaan hengittävä? Omien kokemuksien mukaan tämä näyttäisi olevan mahdollista. Jos takkia pitää päällänsä samaan aikaan kun urheilee, kyllä siinä kuuma tulee. Mutta jos pidät takkia päälläsi normaalissa ulkoilmapuuhastelussa, jossa syke ei nouse korkealle, ei tämä mikään hiostava takki ole. Takista löytyy myös kainaloista vetoketjulliset tuuletusaumat. Nämä kun jättää auki, niin ilma kiertää mukavasti.

Valmistajan sivuilla on pitkä lista kryptisistä termeistä ja ominaisuuksista. Nämä eivät sano minulle yhtään mitään, joten en käy niitä tässä läpi. Parempi todeta vain lyhyesti: Laadukas takki! En keksi mitään heikkouksia.

Aapon arvio: Erinomainen ostos.

Vahvuudet:
- Täydellinen vedenpitävyys
- Tuulenpitävä
- Kohtuullisen hyvin hengittävä
- Kevyt
- Laadukas

Heikkoudet:
- (ei ole)

Precip Full Zip housut ovat edellistä vastaavat housut. Nämäkin pitävät täydelliseti vettä ja tuulta. Painoa ei ole nimeksikään: 283 g. Hinta: 90€.

Näissä housuissa on erittäin näppärä koko lahkeen mittainen vetoketju, joka mahdollistaa housujen riisumisen ja pukemisen ilman kenkien pois ottamista.

Jotain negatiivista näistä pöksyistä kuitenkin löytyy. En ole aivan varma, mutta vaikuttaa siltä, että näissä housuissa on materiaali eri kuin edellisessä takissa. Nämä housut eivät nimittäin hengitä kovin hyvin. Ainakin minulla alkoi jo paikallaankin ollessa hiostaa siinä määrin, että ei näitä sateettomalla säällä viitsinyt jalassa pitää.

Edellisestäkin huolimatta voin suositella näitä housuja.

Aapon arvio: Hyvä ostos.

Vahvuudet:
- Vedenpitävät
- Tuulen pitävät
- Näppärät koko lahkeen sivuvetoketjut
- Kevyet
- Laadukkaat

Heikkoudet:
- Jonkin verran hiostavat

Kahdeskymmeneskahdeksas yö - ihanat naiset rannalla

Minulle on tullut tämän projektin aikana monta kertaa sellainen olo, että olenpas minä etuoikeutettu. Joskus se olo tulee hyvistä säistä, joskus se tulee upeista maisemista. Eilen tämä olo tuli seurasta. Seurassani oli kaksi mitä kauneinta ja ihaninta naista.


Satu ja Krista ovat Lauttasaaressa asuvia kämppiksiä. Päätimme juhlistaa päättyvää telttailuprojektiani lettukesteillä! Satu teki mitä täydellisimmän lettutaikinan, jonka jälkeen suuntasimme rantakallioille kokeilemaan, miten lettujen paistaminen onnistuu Trangialla.


Alku oli melkoista tumpelointia, myönnetään. Trangian oma "pannu" ei soveltunut lettuhommiin ihan toivotulla tavalla, joten vaihdoimme suosiolla oikeaan pannuun. Ensimmäiset letut olivat lähinnä letunomaisia klönttejä. Makuhan oli ihan kunnossa, mutta esteettinen ulkomuoto... noh... katsokaa itse.


Harjoittelun jälkeen onnistuimme saamaan muutaman ihan letun näköisenkin yksilön. Onnistuin jopa heittämään letun onnistuneesti ympäri. Letut olivat hyviä ja seura erinomaista. Ei hullumpi tapa viettää torstai-iltaa.

Yö tuli siis taas vietettyä rantaresidenssissä. Osaankohan minä enää muualla kuin rannalla nukkuakaan? Saankohan minä enää nukuttua ilman lokkeja ja aaltoja?



Näytä Teltassa suuremmalla kartalla

torstai 16. kesäkuuta 2011

Aapo arvioi - makuupussi

Kolmantena Aapon arvioissa otamme käsittelyyn Carinthia Tunturisusi 1000 Down M -makuupussin. Tämä onkin mielenkiintoinen tuote minun arvosteltavaksi, koska en ole koskaan ollut mikään hyvä kaveri makuupussien kanssa. Jostain syystä en pidä makuupussissa nukkumisesta. Minua on aina vähän ahdistanut nukkuminen muumioksi kääriytyneenä. Ovatko edelliset 27 yötä ovat muuttaneet käsitystäni asian suhteen?

Carinthia Tunturisusi 1000 Down M on kolmen vuodenajan untuvapussi. Painoa sillä on 1080 g hanhenuntuvatäytettä arvolla 700+. Mukavuuslämpötila: +2°C. Pussi on Retki-lehden testivoittaja 8/2010. Hinta: 349€ (Juuri nyt tarjouksessa 299€)

Ensimmäinen asia, johon kiinnitin huomiota, oli mukavuuslämpötila. Kaksi astetta kuullostaa siltä kuin tämä olisi todella kylmiin syyskeleihin tarkoitettu pussi. Olen aina ollut melkoinen vilukissa. Nukun talvisin yleensä paksun peiton ja päiväpeiton alla, ja saatan siltikin palella. Kesäisinkin tykkään nukkua paksun peiton kanssa niissä lämpötiloissa, joissa muut nukkuvat pelkän lakanan kanssa.

On selvää, että minulla ei ole sama skaala kuin suurimmalla osalla ihmisistä. Minun reissullani kylmin yö oli noin neljä astetta, ja silloin minä todella palelin! Keskimäärin yöt ovat olleet noin kymmentä astetta, mikä on ollut oikein sopiva lämpötila tälle makuupussille. Jos olet samanlainen kylmäkalle kuin minä, tämä pussi menee ihan hyvin kesäpussinakin. Viime viikon helteilläkin tämä toimi ihan hyvin, kun käytin sitä vain peittona.

Minulle oli jostain syntynyt sellainen käsitys, että makuupussi on sitä lämpimämpi mitä vähemmän on vaatetta päällä. En tiedä kuka tuon on keksinyt, mutta en usko siihen enää pätkääkään. Ihan on höpöhöpöpuhetta sellainen. Kokeilin kylminä öinä nukkua vain alusvaatteet päälläni, mutta siitä ei tullut mitään. Kun päälle laittoi housut, fleece-puseron ja untuvatakin, vasta sitten tarkeni nukkua. Aika monena yönä piti laittaa pipokin päähän.

Yksi erittäin hyvä puoli Tunturisudessa on: se pakkautuu todella pieneen tilaan, eikä painoa ole juuri mitään. Jos tekee matkaa jalkaisin tai pyörällä, tämä ominaisuus korostuu. Toinen kehuja saava asia on tämän pussin kaksiasentoinen kaulus. Sitä opin arvostamaan aika nopeasti.

Minulla oli alkuun omat ongelmani makuupussin käyttämisessä. Alkuun en millään halunnut mennä kokonaan makuupussin sisään, koska se tuntui niin ahdistavalta. Minun pitää saada pitää kädet vapaana, mutten en minun on vaikea saada unta. Lopulta routa ajoi porsaan kotiin, ja minun oli pakko opetella nukkumaan kokonaan pussin sisällä. Pienistä alkukankeuksista huolimatta tämä onnistui ihan hyvin. Pienen totuttelun jälkeen homma alkoi sujua ja meistä tuli ihan hyvät kaverit.

Mutta sitten se ainoa negatiivinen asia, jota minun on vaikea sulattaa. Ymmärrän kyllä, että kun kyse on untuvatäytteisestä makuupussista, niitä höyheniä tulee aina välillä kankaan läpi ulos. Näinhän se menee untuvatakeissakin. Mutta jos höyheniä tulee ulos niin paljon, että teltta näyttää joka aamu kanalalta, en voi kuin ihmetellä, että onko tämä normaalia?


 
Ihan oikeasti, untuvatäytettä on koko kuukauden ajan tullut tasaisesti ulos joka päivä! Eikä mitenkään yhtä tai kahta höyhentä päivässä, vaan ihan reilusti. Aamuisin vaatteet ovat täynnä untuvaa ja isoimmat höyhenet lentelevät pitkin telttaa. Kun vertailun vuoksi matkassa kulkenut untuvatakki päästi nähdäkseni tasan yhden höyhenen ulos, en voi ymmärtää miksi näin arvokas makuupussi ei pysty samaan.

Tunturisudessa on kaikki muut asiat kohdallaan, mutta tämä höyhenien vuotaminen on asia, jota en voi sivuuttaa. Ehkä minulla oli käsissäni maanantaikappale, tai ehkä tämä on ihan normaalia untuvapussien kanssa? Mistäs minä sen tietäisin. Joka tapauksessa, en mitenkään pysty suosittelemaan tällaista makuupussia. Se on sääli, koska ilman tätä kanalaefektiä en olisi keksinyt tästä pussista mitään moitittavaa.

Aapon arvio: En voi suositella - valitettavasti.

Vahvuudet:
- Pakkautuu pieneen tilaan
- Kevyt
- Kaksitoiminen kaulus

Heikkoudet:
- Höyhenet eivät pysy sisällä
- Ei ihan halpa

Kahdeskymmenesseitsemäs yö - vaakatasossa kasvava puu

Viimeisiä päiviä viedään. Pään sisällä asuu paradoksi. Osa minusta nauttii tästä touhusta edelleen, osa kaipaa jo omaa kotia. Nämä kaksi tunnetta eivät näytä pääsevän sopuun. Yritä siinä nyt sitten toimia erotuomarina. Mitä lähemmäs kotiin palaaminen tulee, sitä enemmän alan kaivata sitä. Kaipaan myös kahta villikissaani. Olen yrittänyt kesyttää niitä nyt kaksi vuotta, mutta homma on vielä pahasti kesken. Tuo projekti keskeytyi telttalun takia pahasti.

Juttelin eilen puhelimessa putkiremonttityömaan johtajan kanssa. Periaatteessa asuntoon pääsee jo huomenna illalla, kunhan vain saavat loppusiivoukset tehtyä alta pois. Koska kalusteeni ovat saman taloyhtiön toisessa talossa "jumissa", varsinaista muuttoa en kuitenkaan pääse tekemään ennen maanantaita. Minulla on siis viikonlopuksi asunto ilman kalusteita. Pitäisiköhän laittaa teltta tyhjään olohuoneeseen? Noh, suihku ja vessa on ihan bonusta.

Eilen illalla teki mieli heitellä virveliä. Tein paluun Karhusaareen, jossa kävin pari viikkoa sitten Mikon kanssa. Virvelihommista ei jäänyt paljoa kerrottavaa jälkipolville. Aikani yritettyäni kyllästyin ja lähdin pystyttämään telttaa. Tällä kertaa teltan paikka löytyi aivan rannasta. Teltan ovelta veteen kokonaiset kaksi metriä.


Jokin näissä rannoissa viehättää. Kerta toisensa jälkeen löydän itseni veden ääreltä. Tämä paikka olikin aivan täydellinen telttapaikka! Rannassa oli useamman metrin leveä, pitkä ja tasainen nurmikaistale. Takana kulkeva ulkoilupolku ei ollut kaukana, mutta väliin jäävä pusikko tarjosi erinomaisen suojan. Täällä sai todellakin olla omassa rauhassa.



Yöllä, kun piti käydä puun juurella, ajattelin olevani keskellä elokuvaa. Niin kuvauksellisen kaunis tuo maisema oli. Täysin tyyni meren pinta ja pilvien lomasta kirkkaana loistava kuu. Tällaisina hetkinä sitä tuntee olevansa etuoikeutettu. Mitä normaalisti näkee noustessaan yöllä vessaan? Kaakeleita ja peilikaapin?
Karhusaaressa sijaitsee Sinebrychoffin huvila, joka olisi ilmeinen "jännä historiallinen juttu" mainittavaksi. Mielestäni se ei kuitenkaan ole yhtä mielenkiintoinen kuin eräs toinen jännän äärelle vievä Karhusaaren yksityiskohta: Puu.

Kyllä, Karhusaaressa kasvaa puu, joka on mielestäni maininnan arvoinen. Tämä puu ei ole mikä tahansa puu, vaan hyvin jännä puu! Tämä mänty on päättänyt kasvaa vaakatasossa osaksi veden päällä.

 
Tuo metsien tavanomaisuuksien rajoja rikkova kapinallinen herättää minussa syvää kunnioitusta. Voi kun minäkin olisin vielä joskus tuollainen. Kasvaisin vanhaksi ja vahvaksi, ja osaisin elää omalla tavallani välittämättä siitä miten "normaalisti kuuluu elää". Minulla ei ole elämässäni ollut oikeastaan koskaan sellaista esikuvaa, jota katsoisin ihaillen ylöspäin. Nyt minulla taitaa olla.



Juuret ovat tiukasti maassa, vaikka runko onkin vaakatasossa.

Runko on todella paksu. Reppuni näyttää säälittävän pieneltä sen rinnalla.

Runkoa pitkin pääsee kiipeämään kohti latvaa veden päälle. Täällä on jäljistä päätellen moni jo käynytkin.


Näytä Teltassa suuremmalla kartalla

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Aapo arvioi - teltta

Olen viettänyt nyt 26 peräkkäistä yötä Marmot Limelight 2P -teltassa. On aika arvioida, kuinka teltta on selviytynyt urakasta.

Teltan suhteen minulla oli myös hieman ennakkoluuloja ennen projektin aloittamista. Omat mielikuvani telttojen pystyttämisen ja purkamisen vaivalloisuudesta olivat vähemmän positiiviset. Ainakin silloin lapsena tavallisen kupoliteltan pystyttäminen oli kaikkea muuta kuin helppoa.

Marmot Limelight 2P mursi kaikki ennakkoluuloni telttailun vaivalloisuudesta. Näemmä nykypäivän teltat ovat aivan toiselta planeetalta kuin vielä kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sitten. Tästä teltasta on todella vaikea löytää mitään heikkouksia. Vahvuuksien luettelo onkin sitten jo pitempi lista.

Limelight 2P on kahden hengen kupoliteltta. Mitat: 104 x 137 x 224 cm. Hinta: 210€ (Nyt tarjouksessa 189€)

Teltta on pystyttämisen ja purkamisen suhteen äärimmäisen näppärä. Ensimmäinen pystytyskerta ilman ohjeita sujui täysin ilman ongelmia. Nyt kun tuota operaatiota on päässyt harjoittelemaan, se sujuu jo ihan parissa minuutissa. Muistikuvani lapsuuden telttojen pystyttämisestä ovat sellaisia, että hommaan tarvitsi käytännössä aina kaksi ihmistä. Tämä teltta ei kahta ihmistä kaipaa. Homma sujuu yhdeltä ilman mitään ongelmia.

Koska teltta on kupolimallinen, se ei välttämättä tarvitse maakiiloja. Teltta pysyy vaivattomasti pystyssä kovallakin kalliolla ilman kiiloja, kunhan vain sisällä on sen verran painoa, ettei tuuli pääse yllättämään.


Limelight 2P:n paino on speksien mukaan 2,27 kg. En ole asiantuntija, mutta minusta tuo ei ole kovin paljoa. Minä väittäisin tätä telttaa melko kevyeksi. Teltan koko pakattuna on 18 x 46 cm.

Teltan vedenpitävyysarvot eivät ole mitään huippuluokkaa, mutta siitäkään huolimatta kosteus ei tämän projektin aikana ollut missään vaiheessa ongelma. Toki täytyy muistaa, että telttaa ei päästy testaamaan rankkasateessa, mutta pienempää perussadetta teltta kesti mainiosti. Päälikankaan vedenpitävyys: 1800 mm. Pohjakankaan vedenpitävyys: 3000 mm.

Aivan viimeisen viikon aikana pohjakangas alkoi antaa pieniä merkkejä läpi pääsevästä kosteudesta. Joinakin aamuina telttaa pakatessa on voinut huomata pienen pientä kosteutta makuualustan pinnassa. Mutta häiritsikö tämä missään vaiheessa nukkumista? No ei todellakaan!

Tämä teltta on speksien mukaan kahden hengen teltta. No jaa, tähän tekisin kuitenkin pienen tarkennuksen. Tämä teltta on riittävän iso kahdelle hengelle, jos telttailijat ovat pariskunta, tai matkakohteena on Brokeback Mountain. En minä kahta heteromiestä tuohon telttaan majoittaisi. Vähän turhan lähekkäin siinä joutuisi nukkumaan.

Yhedelle hengelle tämä on juuri oikean kokoinen teltta. Yksinään kaikki varusteetkin saa mahtumaan sisälle. Kahden nukuttaessa varusteet on saatava mahtumaan pieneen eteiseen. Jos etsit telttaa kahdelle, melkein kannattaa katsoa tämän teltan isoveljeä Limelight 3P:tä.

Vaikka Limelight 2P on todella hyvin ilmastoitu sisäteltan kankaan ansiosta, pientä moitetta voi antaa lämpötilan nousemisesta auringossa. Helteisinä päivinä joutuu vähän miettimään mistä seuraavan aamun aurinko nousee, jotta ei tarvitse herätä saunasta.

Aapon arvio: Erinomainen ostos!

Vahvuudet:
- Todella helppo ja nopea pystyttää ja purkaa
- Pystyttäminen onnistuu helposti myös yhdeltä ihmiseltä
- Kohtuullisen kevyt ja pieneen tilaan menevä
- Pysyy pystyssä ilman maakiiloja
- Pitää hyvin vettä
- Hyvin ilmastoitu
- Näppärän kokoinen yhdelle ihmiselle
- Todella hyvä hintalaatusuhde

Heikkoudet:
- Kahdelle ihmiselle hieman liian pieni
- Sisälämpötila nousee aika kuumaksi auringossa

Kahdeskymmeneskuudes yö - Humallahti

Myönnän, turnausväsymys alkaa painaa. Kun edessä on enää muutama yö, oman asunnon mukavuudet alkavat houkutella. Varsinkin näin aamuisin tuntuu siltä, että nyt tämä projekti alkaa olla jo nähty. Tämä ainainen kamojen roudaaminen, purkaminen ja pakkaaminen alkaa maistua vähän puurolta.

Toisaalta illat ovat edelleen ihan jees. Nyt kun kunto on vähän kasvanut, pyöräily sujuu huomattavasti helpommin. Itseasiassa näin viileämmillä ilmoilla nimenomaan pyöräily maistuu paremmalta. Ja se hetki kun on pystyttänyt teltan ja sulkenut teltan vetoketjun perässään on edelleen aika hieno. Siinä saa sulkeutua pieneen omaan maailmaansa, ja mennä hyvällä fiiliksellä nukkumaan.

Eilen oli pakko pestä pyykkiä. Noora ja Tuomo tarjosivat ystävällisesti tähän apua. Ilta menikin suurimmaksi osaksi Kalliossa pesukonetta ja kuivausrumpua odotellessa. Onneksi oli kaksi kivaa pyykinpesukaveria: Carlos ja Rafael.

Carlos.

Rafael.

Pyykkihommien jälkeen kello oli jo sen verran paljon, että en jaksanut lähteä mihinkään kauas. Olin jo aikaisemmin katsellut Meilahdessa Humallahden kalliosta rantaa sillä silmällä, että tuonne täytyy joku ilta mennä. Paikka oli hieno, mutta teltalle sopivaa tasaista kohtaa ei meinannut löytyä millään. Lopulta löytyi sellainen naurettavan pieni ruoholäntti, joka sai kelvata. Ei nyt mitenkään tasainen kohta, mutta sinne päin.



Minusta on näemmä tullut elitisti. Minulle kelpaa nykyään vain merenranta-asunnot. Jokin noissa rannoissa vain viehättää. Lisää elitismipisteitä toi tämän yöpaikan naapurusto. Toisella puolella on pääministerin virka-asunto - toisella puolella presidentin. Siinähän tunsi itsensä oikein arvovaltaiseksi herraksi. Tosin aika nopeasti mieleeni palasi se tosiasia, että minä asun teltassa. Se siitä arvovaltaisuudesta.

Edessä oikealla Mäntyniemi. Edessä vasemmalla Kesäranta.

Tältäkin paikalta löytyi se teemaksi muodostunut historiallisesti jännän äärelle vievä asia. Kallion laella on noin 3000 vuotta vanha rauhoitettu hautarakennelma. Jännempi jännä!




Näytä Teltassa suuremmalla kartalla

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Aapo arvioi - makuualustat

Nyt kun olen telttailuprojektini loppusuoralla, on aika kirjoittaa arvioitani Partioaitan tarjoamista varusteista. Aloitan makuualustoista.

Ennen telttaan muuttamista juuri makuualusta huoletti minua eniten. Kuinka siihen omaa sänkyä kovempaan alustaan tottuu? Pystyykö siinä nukkumaan kuukauden putkeen?

Nyt kun takana on lähes kuukausi, voin todeta, että helposti tottuu ja hyvin nukkuu. Käytännössä vain ensimmäiset yöt tuntuivat oudoilta. Muutaman yön jälkeen alustan kovuuteen ei enää kiinnittänyt mitään huomiota. Aivan turhaan murehdin tästä asiasta etukäteen.

Sain käyttööni kaksi makuualustaa: Trangoworld Light Plus ja Trangoworld Comfort Mat.

Light Plus edustaa perinteisempää makuualustatyyppiä. Se on yksinkertainen vaahtomuovialusta, jota ei ole painolla pilattu. Alusta on oikeasti todella kevyt, vain 220g. Hinta: 45€.

Light Plus ei ole kovin paksu (1,2cm), joten on selvää, että se ei voi tarjota pehmeyttä. Tämä pehmeyden puute onkin sitten alustan ainoa heikkous. Tuo heikkouden voi antaa anteeksi sen vahvuuksien takia. Alusta on TODELLA hyvä lämmöneristäjä. Tämän päällä kun nukkuu, maa voi olla vaikka roudassa - ei tunnu missään. Toinen erinomainen piirre on alustan pinnan korkea kitkakerroin. Jos nukut vähänkään epätasaisella maalla, alustan liukumaton pinta on asia, jota arvostat. Tämä alusta pitää sinut paikallasi.

Aapon arvio: Erinomainen ostos.

Vahvuudet:
- Hyvä lämmöneristys
- Liukumaton pinta
- Kevyt kantaa
- Hyvä hintalaatusuhde

Heikkoudet:
- Ohut alusta tuntuu alkuun kovalta

Comfort Mat edustaa ilmatäytteistä makuualustatyyppiä. Se on ns. itsestään täyttyvä alusta. Tämä tarkoittaa sitä, että kun alustan venttiilin avaa, alusta täytyy suurimmaksi osaksi itsekseen. Kokonaan se ei kuitenkaan täyty, joten siihen joutuu puhaltamaan muutamia keuhkollisia itse. Alusta painaa 1800g, eli huomattavasti enemmän kuin Light Plus. Hinta: 135€.

"Ylellisen paksu ja miellyttävä ilmatäytealusta mukavuutta arvostavalle nukkujalle." Tuo mainoslause ei saa minulta ihan varauksetonta hyväksyntää. On totta, että Comfort Mat tarjoaa perinteistä alustaa enemmän pehmeyttä, mutta en kuitenkaan kutsuisi sitä ylellisen paksuksi. Tosiasiassa puhutaan kuitenkin makuualustasta - ei patjasta, joten ylellistä paksuutta on ehkä turha odottaa. Alusta on tottumattomalle joka tapauksessa ensimmäisten öiden ajan kova, oli se sitten ilmatäytteinen tai ei.

Valmistajan spekseissä lukee, että alustan paksuus on 5cm. Ei muuten ole. Oman arvioni mukaan tässä on puolet liikaa. Hyvä jos kolmeen senttiin päästään. Tästä voi jokainen laskea, että ylimääräistä paksuutta ei sitten kuitenkaan ole niin ylellisesti. Tosin joillekin se yksikin ylimääräinen sentti paksuutta voi olla ratkaiseva.

Spekseissä lukee myös, että pintamateriaali on niin kitkaista ja liukumatonta, että alustalta ei voi tipahtaa pois. Tästä asiasta en ole samaa mieltä ollenkaan. Minä ainakin tipuin jatkuvasti pois alustan päältä. Jos alusta on noin liukas ja vain 65cm leveä, tulet tippumaan sen päältä ennemmin tai myöhemmin. Kun alustan vielä täyttää ilmalla, reunat antavat aina vähän periksi. Siinä onkin jo aika vaikea pysyä, ellei maa ole täysin tasainen. Ja vaikka olisikin tasainen, kyljen kääntäminen tipauttaa sinut varmasti pois alustalta.

Viimeinen valmistajan väite:  Lämpötila -10°C. Omien kokemuksieni mukaan kyseinen alusta on jo +5°C:ssa lämmöneristykseltään aika kehno. En todellakaan uskaltaisi ottaa tuota alustaa pakkaskeleille.

Comfort Mat on sinänsä ihan ok alusta, mutta kun ottaa huomioon sen hinnan, jää hintalaatusuhde mielestäni liian alhaiseksi. 135€ on ilmatäytteisten alustojen keskikastia. Olisi ihan hauska kokeilla vertailun vuoksi jotain reilusti halvempaa tai kalliinpaa vastaavaa alustaa.

Aapon arvio: En ostaisi.

Vahvuudet:
- Hieman tavallista makuualustaa pehmeämpi
- Helppo täyttää ilmalla

Heikkoudet:
- Liukas pinta
- Heikko lämmöneristys
- Valmistajan markkinointitekstit härskisti harhaanjohtavia
- Heikohko hintalaatusuhde


Olin todella yllättynyt, miten näiden kahden makuualustan arvioissa lopulta kävi. Ennen telttakautta en pitänyt tuota perinteisempää alustaa juuri minään, mutta toisin kävi. Jos näiden kahden väliltä pitäisi valita kumpaa käyttää, valinta olisi naurettavan helppo: Light Plus.

Olen nukkunut suurimmaksi osaksi molempien alustojen päällä yhtä aikaa. Kokeilin molempia myös erikseen. Jos ilmatäytteisen laittaa perinteisen alle, yhdistelmä on aika hyvä. Siinä on jonkin verran pehmeyttä, hyvin lämmöneristystä ja riittävän liukumaton pinta. Näin molempien alustojen hyvät puolet saadaan yhdistettyä.

Kahdeskymmenesviides yö - Veijarivuorenniemi

Mikä lintu pitää sellaista ääntä, joka muistuttaa traktorin junnaavaa starttimoottoria? Erikoisin linnun ääni tähän mennessä. Herätyskellona hyvin jännä!

Tunnustan, jäin odottelemaan toimistolle sateen loppumista, kun testbedin tutkakartasta näki, että se jossain vaiheessa loppuu. Jälkikäteen ajateltuna se oli vähän tyhmää, koska nyt ei tullut vieläkään testattua kuoriasua kunnon sateessa. Olinpas raukkamainen pelkuri!

Kuten varmaan aikaisemmin mainitsinkin, tämä projekti on tehnyt minusta normaalia sosiaalisemman. Olen vajaan neljän viikon aika nähnyt reilusti enemmän kavereitani ja sukulaisiani kuin normaalisti. Todella reilusti! Eilisen epävakaan sään takia lähdin etsimään yöpaikkaa taas Lauttasaaresta, kunnes muistin, että Jarihan asuu täällä päin. Soitto Jarille: "Ai teet keittoa vai? No sittenhän mä kutsun itseni teille syömään. Mitä... No mut mä oon hei koditon! Olen olen! Mä asun teltassa!"

Jari sai ylikersantilta luvan metsien miehen ruokkimiselle. Paikalle saavuttuani jouduin toteamaan, että kyllä - mies tosiaan tekee lihakeittoa. Hieno mies!

Iloinen kokki.
Erinomaisen lihakeiton ja huolellisen tyhjän jauhamisen jälkeen suuntasin pyörälläni kohti Lauttasaaren eteläkärkeä. Niemeä sanotaan Veijarivuorenniemeksi. Vaikka sää oli pilvinen, maisemat olivat siltikin hienot. Paikassa on jotain jännää, jota on vaikea selittää. Se on samaan aikaan karu ja kaunis. Todella hieno paikka telttailulle. Suosittelen. Tosin jonkin verran niemeltä löytyy pieniä mökkejä. Ei sitten mennä telttailemaan liian lähelle rakennuksia, jookos?




Hetken aikaa harkitsin. :)

Veijarinniemeltä löytyy myös jotain historiallisesti mielenkiintoista. Täälläkin on vanhoja linnoitteita ja tykkejä.
Krimin sodan puhjettua Venäjän, Englannin ja Ranskan välille, purjehti keväällä 1854 englantilais-ranskalainen laivasto itämerelle tarkoituksenaan suomen rannikkolinnoitusten ja -kaupunkien tuhoaminen. Saman vuoden syksyllä alettiin pelätä vihollisen hyökkäävän myös Viaporiin. Lauttasaartakin alettiin linnoittaa hyökkäyksen varalta ja kesään 1855 mennessä valmistui noin 30 rintavarustusta pääasiassa saaren eteläkärkeen ja Länsiulapanniemeen.
Maanantaina 6 elokuuta 1855 ankkuroi noin 80 englantilaista ja ranskalaista laivaa Pihlajasaaren ja Harmajan välille. Torstaina 9 elokuuta kello 7 aamulla laivasto aloitti tulituksen kohti Viaporia. Myöhemmin laivastosta erkani kaksi fregattia ja yksi korvetti, jotka ankkuroituivat noin kilometrin päähän Lauttasaaren lounaispuolelle ja avasivat tulen kohti saarta. Tulitus aiheutti joitakin metsäpaloja sekä tuhosi Myllykalliolla olleen optisen lennätinaseman. Laivoista laskettiin kaksi kertaa veneitä vesille, tarkoituksena maihinnousu, mutta kummallakin kerralla Lauttasaaren varustuksilta kohdistettiin veneisiin niin ankara tulitus, että ne joutuivat kääntymään takaisin. Toisella kerralla Lauttasaaressa kaatui yksi sotilas, joka kuului toiseen saarella olleista suomalaisista krenatööri tarkk'ampuja pataljoonista. Kaatunut sotilas haudattiin luonnon kiven alle Maamonlahden rannalle. Kivelle on pystytetty tykinkuula, jossa on teksti: 'Stupad vid försvaret af denna ö, å Mörtnäs Udde 9.8.1855, frid med hans stoft' ('Kaatunut tätä saarta puolustaessaan, Särkiniemessä 9.8.1855, rauha hänen tomulleen'). Hautaa kutsutaan edelleen 'Tuntemattoman sotilaan haudaksi', koska kaatuneen sotilaan nimi jäi pitkäksi aikaa unhoon. Vasta vuonna 1958 selvisi, että kyseessä oli Närpiön Pirttikylästä kotoisin ollut Joseph Johan Back. 
 Viaporin pommituksen jälkeen katsottiin aiheelliseksi linnoittaa Lauttasaarta paremmin, olihan saarelle yritetty jopa maihinnousua ja sillä oli lisäksi oma strateginen asemansa Viaporin läntisessä sivustassa. Vuoden 1855 lopulla ja 1856 keväällä valmistuivat Lauttasaaren ensimmäiset tykkipatterit Veijarivuorenniemeen, Särkiniemeen, Länsiulapanniemeen ja mahdollisesti myös Vaskiniemeen. Vuonna 1856 valmistui myös 'Paronin sotatieksi' kutsuttu huoltotie Munkkiniemestä Kuusisaaren, Lehtisaaren ja Kaskisaaren kautta Lauttasaareen. Seuraava vaihe saaren linnoittamisessa tapahtui vuonna 1878, jolloin Krimin sodan aikaiset tykkipatterit uusittiin. Vuonna 1885 rakennettiin uusia, kivivahvisteisia pattereita ja parannettiin vanhoja. Vuodelta 1885 on peräisin myös kallioon louhittu ruutivarasto Särkiniemessä. Lauttasaaren tykkipatterit riisuttiin erillisellä päätöksellä aseista vuonna 1895. (Lähde: http://www.lauttasaari.fi)


Näytä Teltassa suuremmalla kartalla

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Ajatuksia kolmannen viikon jälkeen

Kolme viikkoa takana. Yksi viikko jäljellä. Tai oikeastaan nyt on jäljellä enää vajaa viikko. Muuttohommat ovat edessä todennäköisesti perjantaina.

Olen ollut äärimmäisen onnekas kelien suhteen. Tämän kolmen viikon aikana ei oikeastaan ole missään vaiheessa ollut kunnon sadetta. Muutamina öinä alkuvaiheessa ripsotteli vettä, mutta ei mitenkään pahasti. Nyt kun katson ulos, tämä hyvä onneni taitaa olla loppumaisillaan. Koko tulevasta viikosta onkin luvattu epävakaista. Tavallaan ihan jännä päästä kokeilemaan varusteiden toimivuutta sadekeleissä, joten yritän suhtautua asiaan positiivisesti.

Siitä tulikin mieleeni, että näin kolmen viikon kokemuksella juuri positiivisuus on ollut koko projektia kuvaava termi. Ensiksikin, telttailu on yllättänyt minut positiivisesti. En olisi mitenkään voinut etukäteen kuvitella miten helppoa ja luonnollista elämää teltassa asuminen on. Toinen positiivisuuteen liittyvä seikka on tämä oman mielenmaiseman muutos. Minulla on paha tapa antaa joskus negatiivisuudelle liikaa valtaa. Viimeisen kolmen viikon aikana näin ei kuitenkaan ole ollut. Vaikka kuinka yritän miettiä, en keksi yhtään sellaista asiaa, joka olisi saanut minut pahalle tuulelle viimeisen viikon aikana.

Eräs kaverini kysyi minulta yksi päivä: "Mitä sä kaipaat eniten?" Tämä oli aika pysäyttävä kysymys. Ei siksi, että olisin oivaltanut jonkun asian tärkeyden "normaalissa" elämässäni. Ei, ei mitään sellaista. Pysäyttävä tunne tunne tulikin siitä, että en keksinyt mitään mitä kaipaisin.

Ihan oikeasti, en kaipaa mitään ajasta ennen telttaan muuttamista. Toki väsyneenä ja nälkäisenä vastatuuleen polkiessaan sitä saattaa hetkellisesti ajatella kaipaavansa bussikyytiä tai vastaavaa, mutta ei sitä voi oikeaksi kaipaamiseksi sanoa.

Tietenkin minulla on kaksi kissaa, joita tavallaan kaipaan. Mutta kun tietää telttailun olevan vain määräaikaista, ei niitä sähiseviä karvakasojakaan oikein osaa sillä tavalla kaipaamalla kaivata. Varsinkin kun tietää, että ne ovat hyvässä hoidossa Mikalla.

Nyt kun projektia on jäljellä enää vajaa viikko, huomaan miten mieli alkaa pikkuhiljaa liukua kohti normaalia elämää. On varmaan ihan luonnollista, että tässä vaiheessa sitä alkaa jo ihan hyvällä mielellä odottaa paluuta normaaleihin rutiineihin. Ei sen takia, että nykyisessä olisi jotain vikaa, vaan sen takia että kotiin on yleensä kiva palata pitkän reissun jälkeen. Koti on kuitenkin koti.

Saa nähdä miten nämä viimeiset päivät sujuvat. Vähän veikkaan, että mitä pitemmälle viikko etenee, sitä pitemmäksi päivät käyvät. Saas nähdä.

Kahdeskymmenesneljäs yö - Haukilahden vesitorni

Sunnuntaina oli vähän heikko happi. Edellinen ilta oli hieman venähtänyt ja olo oli sen mukainen. Olimme sopineet Moritzin kanssa kalareissusta Luukkiin sunnuntaille, mikä tuntui puolenpäivän aikoihin heräävän telttailijan mielessä todella huonolta idealta. No, ehkäpä siinä piristyy?

Lopulta kalareissu muuttui piknik-uinti-auringonotto-reissuksi. Kaitalammelle lähti mukaan kolme muutakin ihmistä. Oikein hieno tapa potea edellistä iltaa. Mahtava sää - mahtava paikka. Seurassakaan ei ollut mitään valittamista.

Kaitalampi.
Taru, Michael ja ilmakasi.
Pojat on poikia.
Mauri 3 vee ja mansikkakakku.

Illemmalla poikkesin Villa Wuokossa. Heidän takapihallaan kokeilin taas jotain uutta Trangian kanssa. Aika erikoista, Trangialla voi tehdä myös kana-caesarsalaattia!


Lähtiessäni Wuokoilta etsimään yöpaikkaani kiinnitin huomiota erikoiseen asiaan. Ilmassa oli jotan hassua. Kuuman päivän jälkeen tyyni ja viilentynyt ilma on hyvin miellyttävä. Ilmassa on jotain sellaista pehmeyttä ja tuoksua, mitä ei normaalisti havaitse. Sellaisessa ilmassa pyöräileminenkin on jotenkin helppoa ja vaivatonta. Kaikkeen sitä nykyään kiinnittääkin huomiota. Olenko muuttumassa metsäläiseksi?

Yöpaikka löytyi Haukilahden vesitornin juurelta. On muuten aika täydellinen telttailupaikka! Liikenteen meteliä sinne ei kuulu juuri yhtään, eikä maisematkaan ole yhtään hassummat. Jos kaipaa rauhaa ja hiljaisuutta keskellä kaupunkia, Haukilahden vesitorinin ympäristö on siihen oivallinen vaihtoehto. Eikä ollut edes hyttysiä missään!





Näytä Teltassa suuremmalla kartalla

Kahdeskymmeneskolmas "yö" - Bussivarikko

Tappiin ja taksiin.


Ei siitä sen enempää.


Näytä Teltassa suuremmalla kartalla

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Kahdeskymmenestoinen yö - Mustikkamaa

Rikoin kaavaa. Etsin yöpaikkani idästä lännen sijaan. Syy tähän oli Moritzin, jonka kanssa käytiin perjantai-iltana "yhdellä". Moritz asuu Hakaniemessä, joten sieltä en tällä kertaa jaksanut lähteä enää Espoon suuntaan.

Koska Moritz on jo vanha mies (yli kolmekymmentä - itsehän en ole vielä lähellekään), hänen piti mennä aikaisin nukkumaan. Suuntasin kymmenen aikoihin kohti Itäväylää ja Mustikkamaata. En ole koskaan käynyt Mustikkamalla muuten kuin läpikulkumatkalla Korkeasaareen, joten saaren tutkiminen oli minulle uusi elämys.


Aika nopeasti saaren länsipuolelta löytyi täydellinen paikka teltalle. Tasainen ja rahkasammaleen pehmittämä kohta, puita varjostamassa aamuaurinkoa ja rantaviiva kymmenen metrin päässä.

Telttapaikka aamulla.

Koska aurinko oli laskemaisillaan, tuumasin ajankohdan olevan otollinen kalastushommille. Minulla oli ensimmäistä kertaa virveli mukanani, joten ei muuta kuin kaloja narraamaan.

Melkein ensimmäisellä heitolla oli kuha kiinni, mutta kalamiehen taitoni olivat talven jäljiltä niin pahasti ruosteessa, että en saanut tehtyä kunnon vastaiskua. Kuha tappeli vastaan sen verran, että pääsi karkuun.

Perhana! Miten minä sen noin onnistuin tumpeloimaan?

Sitten menikin jo pitempi pätkä ilman tärppiä, kunnes sain saaliiksi pienen ahvenen mitä erikoisimmalla tavalla. Ensin vavassa tuntui vastusta, joka muistutti lähinnä ruohikkoon kiinni jäämistä. Sitten pinnan alta alkoi nousta uistimessani kiinni olevaa siimaa, sen jälkeen ongen koho, ja lopulta ongen koukussa oleva pieni ahvenen sintti. Että näin. Kohtuullisen absurdi tilanne.


Lopulta kova yritykseni palkittiin ja onnistuin saamaan omaankin vieheeseen jotain. Kuha kävi kiinni ja tällä kertaa onnistuin vastaiskussa riittävän hyvin. Tosin melkoinen sintti se oli. Eikun takaisin mereen kasvamaan.


Suuri kalastaja sisälläni sai tyydytyksen ja painuin pehkuihin. Yö oli niin lämmin, että makuupussi oli lähinnä vain peittona. Näillä helteillä makuupussin sisälle ei ole mitään asiaa.

Aamulla heräsin siihen, että joku juoksi telttani ohi. Nousin ylös katsomaan teltan ikkunasta. Juoksija oli keski-ikäinen mies, jolla oli melkoiset kantamukset kaikkea kalastusvälinettä. Onkia oli ainakin kolme, teleskooppihaavi, reiden ympärille kiristettävä matorasia ja pilkkijakkara. Pian rannalle alkoi ilmestyä muitakin vastaavan näköisiä kavereita.

Nyt kisataan!

Onkikisat! Olin keskellä onkikisoja! Telttani vierestä juossut kaveri nähytti niin totiselta, että en uskaltanut mennä juttelemaan hänelle. Vähän kauempana oli toinen kilpailija - vanhempi herra. Kävin kyselemässä häneltä mistä on oikein kysymys. Kaverit kisasivat kalojen yhteispainosta pelkkää onkea käyttäen viis tuntia. Jotenkin uskomatonta miten tosissaan aikuiset miehet tuohon kilpailuun suhtautuivat. Katselin sitä touhua huvittuneena aikani, kunnes kömmin takaisin nukkumaan. Kaikenlaista.


Taustalla näkyy muutama kilpaonkija.


perjantai 10. kesäkuuta 2011

Kahdeskymmenesensimmäinen yö - Kukkulan kuningas

En ole aamuihminen. En tosiaankaan. Minulla kestää yleensä puolesta tunnista tuntiin, ennen kuin saan koneen käyntiin. Nyt kun lämpötila on hellelukemissa, aamut ovat entistä ikävämpiä. Tänäänkin heräsin nihkeä hiki iholla. Teltasta voi tulla yllättävän kuuma jo kahdeksaan mennessä.

Herään hikisenä. Aivot eivät toimi vielä. Teltan ilma on tunkkainen. Kamat on kaikki levällään, ne pitäisi pakata. Pullisteleva välilevy särkee taas selkää. Kumartelu ja kyykistely sattuu. Miten tätä tavaraakin on näin paljon? Kuinkahan paljon tästäkin on matkaa töihin? Miksi tämä kroppa on näin jumissa?

Ensimmäinen vartti heräämisen jälkeen on aika hanurista. Toisaalta siinä ei ole mitään uutta, koska ihan normaalissa arjessakin se puolinukuksissa viipymisen vaihe on minulle melkoista tuskaa. Mutta sitten kun saan teltan purettua, maailma alkaa tuntua taas paremmalta paikalta. Tulee sellainen olo, että homma toimii taas. Kamat on pyörälaukuissa ja asioissa on taas joku tolkku.

Vaikka kipeällä selällä polkeminen ei aina olekaan mitään herkkua, niin oikeastaan se joka aamuinen liikunta pyörän selässä on jotain sellaista, josta nauttii. Viimeistään siinä kohtaa kun pääsee toimistolle saunaan ja suihkuun, mieliala on kohonnut aamun pohjamudista aivan huippuunsa. Muutenkin päivittäinen vireystasoni on nyt korkeammalla kuin koskaan aikaisemmin. Liikunta ja ulkoilma tekevät ihmeitä.

Eilen kävin syömässä Ilmon kanssa Haukilahden satamaravintola Paviljongissa. Matkani sinne ei mennyt ihan putkeen. Onnistuin tumpeloimaan kartan kanssa niin tehokkaasti, että ajoin todella pahasti vika suuntaan. Sitten vielä suuntavaistokin petti pahemmin kerran ja ajoin jo pätkän verran ympyrääkin. Tuli heitettyä lähemmäs kymmenen kilometrin ylimääräinen lenkki - tuossa helteessä!. Tunsin itseni taas melkoiseksi idiootiksi.

Syömisen jälkeen menimme sataman lähistöllä olevaan puistoon heittelemänn frisbeetä, ottamaan aurinkoa ja soittelemaan ukuleleä. Ilma oli aivan uskomattoman hieno. Ei uskoisi, että ollaan kesäkuun alussa.

Ruuan päälle tuli väsy.

Ilmo jatkoi kotiinsa ja minä lähdin etsimään omalle kodilleni paikkaa. Tuo paikka löytyi erään mäen päältä Haukilahden ja Matinkylän välistä. En ole ihan varma, mutta paikka näytti ihan pulkkamäeltä. Rinne oli raivattu puista ja maassa kasvoi heinää ja ruohoa. Ihan kuin olisin tullut mikrokokoiseen laskettelukeskukseen kesällä.

Näkymä mäen päältä alas rinteeseen. Korkeusero ei oikein näy kuvassa.

Sama rinne hieman lähempää


Näytä Teltassa suuremmalla kartalla

torstai 9. kesäkuuta 2011

Kahdeskymmenes yö - Rantojen mies

Kaksikymmentä yötä putkeen teltassa. Aikamoista. Edes armeijassa ei tullut vietettyä näin pitkää jaksoa putkeen telttamajoituksessa. Niin no toisaalta... Enhän minä mitään armeijaa käynyt, vaan puolisotilaallisen pursiseuran, jota myös laivastoksi kutsutaan.

Omituista miten nopeasti tämä aika on mennyt. Kaksi kolmasosaa takana, vaikka juurihan minä tämän aloitin. Outoa.

Eilen oli niin kaunis päivä, että teki mieli mennä meren rantaan. Lähdin randomilla polkemaan Espoon rantaraittia, kunnes vastaan tulisi sopiva yöpymispaikka. Siinä hitaasti polkiessani ja ympärilleni katsoessani eteeni jarrutti nuori mies ja kysyi: "Millasta reissua oot tekemässä?"

Kaveri harrasti itse pyöräreissuja, ja oli tietenkin kiinnostunut projektistani. Hän vaikutti melkein puoliammattilaiselta, joten tein heti selväksi, etten ole mikään eräjorma tai pyöräilijätyyppi. Jäin juttelemaan hänen ja hänen vaimonsa kanssa joksikin aikaa. Taas tuli blogille pari lukijaa lisää. Ihan kiva kun vähän nuoremmatkin ihmiset uskaltaa tulla juttelemaan ja kyselemään. En pistä yhtään pahakseni.



Sopiva yöpymispaikka löytyi läheltä Haukilahtea. Teltta tuli laitettua parin kymmenen metrin päähän rantaviivasta. Siinä telttaa pystyttäessä paikalla maleksivat lapset ihmettelivät puuhiani. Yksi heistä rohkeni avata suunsa, jolloin käytiin seuraava keskustelu:

Poika: "Aioksä laittaa teltan siihen?"

Aapo: "Joo."

Poika: "Miks?"

Aapo: "Miksen?"

Lapset jäivät katsomaan minua hölmistyneenä. Ilmeet olivat sellaisia, että siellä oli useamman päässä solu etsimässä toista.

Telttaa pystyttäessäni paikalle eksyi keski-ikäinen pariskunta. Taas päädyin juttelemaan tuntemattomille. Ja taas sain uusia lukijoita blogille. Näemmä meistä suomalaisista tulee sosiaalisempia kun kelit lämpenee. Talvellahan me vain murahtelemme toisillemme.




Ei pöllömpi paikka viettää yönsä.


Näytä Teltassa suuremmalla kartalla

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Yhdeksästoista yö - Hotelli Mika K

Puuh. Heräsin melkoiseen kuumuuteen. Olin aikalailla hiestä märkä. Ei ihan miellyttävin mahdollinen herääminen. Näillä keleillä käyttämäni kolmen vuodenajan makuupussi taitaa olla vähän liikaa.

Koska eilen tuli Ruotsi - Suomi jalkapallo-ottelu, minun oli tietenkin pakko päästä katsomaan sitä jonnekin. Mika K (ei se toinen Mika) tarjosi mahdollisuuden jalkapallon katsomiseen ja lupasi tarjota minulle lonkeroa, votka-russiania ja GT:a. Myyty!

Valitettavasti Mika K ei asu kovin lähellä työpaikkaani. Hän asuu Espoon Järvenperässä, noin 20 kilometrin päässä Ruoholahdesta. Jollekin hyväkuntoiselle ja innokkaalle pyöräilijällehän tuo ei oli matka eikä mikään, mutta minulle se on jo melkoinen urakka. Onneksi puolivälissä pääsin Anteron luokse pikku paussille. Ei tarvinnut ihan yhteen pötköön koko matkaa polkea.

Jossain vaiheessa keskellä Järvenperää kysyin itseltäni: "Miksi sinä Aapo olet keskellä peltoa? Miten sinä tänne päädyit?"

Päätin hieman "oikaista" tajuamatta, että tämä puoli Espoosta on oikeastaan jo melkein maaseutua. Vastaan tuli pelto, jonka poikki jostain syystä päätin pyöräni taluttaa. Pellolla ei vielä kasvanut mitään, joten kehtasin moisen tempun tehdä.

Siinä kohtaa kun piti ylittää pari metriä syvä oja, jonka pohjalla oli reilusti vettä, oikaiseminen ei tuntunutkaan enää kovin hyvältä idealta. Kun pyörän eturengas meinasi jäädä jumiin siihen ojan pohjalla olevaan liejuun, oikaiseminen tuntui jo aika huonolta idealta. Sitten kun vielä könysin ojasta ylös, horjahdin kunnon nokkospuskaan - shortsit jalassa. Tuolla hetkellä oikaiseminen tuntui jo suorastaan typerältä idealta. Tunsin itseni melko isoksi idiootiksi. Onneksi kukaan ei nähnyt sitä tumpelointiani.

Kun lopulta pääsin Mika K:n luo, ei isäntä ollutkaan vielä tullut kotiin. Noh, kaunis päivä ja aurinko paistaa. Ei muuta kuin kirja esiin, ja istumaan pihalla olevalle penkille. Paikalle sattui vanhempi herrasmies kastelemaan pihan istutuksia. Hän avasi keskustelun retkeilystä nähtyään varusteeni. Kerroin tapani mukaan tarinani, ja sain taas yhden lukijan lisää blogilleni. Tämä jo eläkkeellä oleva toimitusjohtaja oli varsin leppoisa ja puhelias kaveri, jonka kanssa kävin vajaan tunnin verran erittäin mielenkiintoista keskustelua. Jännää miten minusta on tullut tällainen tuntemattomille ihmisille höpöttelijä.

Mika K piti lupauksensa ja juotti minulle riittävästi lohdutusjuomaa Suomen ottaessa Ruotsilta selkäsaunaa vastaan. Kyytipojaksi grillattiin lihaa. Hyvä ruoka - parempi mieli.

Isäntä.

Pieni miinus Mika K:n baarille oli kuitenkin luvatun votka-russianin puuttuminen. Kuulemma oli Alkosta loppu. Onneksi hän paikkasi tämän valtavan erehdyksen Chileläisellä Pinot Noir -viinillä.

Ilta meni sen verran pitkäksi, että kun piti lähteä nukkumaan, ei oikein huvittanut ryhtyä etsimään läheisestä metsästä sopivaa telttapaikkaa. Niinpä Mika K:n takapihan terassi sai kelvata. Ihan riittävän hyvä paikka.


Tämä "hotelli" osoittautui lopulta erinomaiseksi valinnaksi. Aamiainen oli tämän reissun toistaiseksi paras. Oli aika luksusta, kun eteen kannettiin lattea ja kuorittuja kurkkuja.



Aamiaisella sain Mika K:lta myös mielenkiintoisen raamattuun liittyvän historiallisen oppitunnin Nuubialaiskirjeistä: "Ken majoittaa veljensä terassille, älköön joutuko kuuntelemaan vittuilua kurkun kuorimisesta tahi paksuista viipaleista." En minä sillä... Minä vain ihmettelin ääneen.


Näytä Teltassa suuremmalla kartalla