perjantai 13. toukokuuta 2011

Kamat kasaan

Tänään kävin Partioaitan toimistolla hakemassa varusteet. Mukaan lähti teltta, 2 makuualustaa, makuupussi, ulkoiluvaatetta, trangia, pyörälaukut, reppu, otsalamppu ja erinäinen määrä pienempää sälää. Erittäin kattava paketti. Jos ei noilla selviä, niin sitten ei millään.

Hieman viime tippaan tämä varusteiden hakeminen meni. Ylihuomenna pitäisi laittaa teltta ensimmäisen kerran pystyyn. Järki sanoo, että kannattaisi edes kerran harjoitella sitä pystyttämistä. Vaan koskapa minä olisin järkeäni kuunnellut. Taitaa mennä tämäkin juttu takki auki -asenteella. "Hei, mä oon insinööri, kuin vaikeeta se voi olla?"

Toinen viime tippaan mennyt asia on tämä asunnon pakkaaminen. Tämä viikko on mennyt suurimmaksi osaksi kuumeessa, joten en ole oikein jaksanut tehdä tuon asian suhteen mitään. Pitäisi vielä ennen maanantaita tyhjentää kaikki kaapit ja sulloa kaikki kalusteet ja tavarat makuuhuoneeseen remppamiesten tieltä pois. Taitaa mennä sunnuntaihin. No, mikäs kiire tässä. Parannellaan nyt tämä kuume ensin rauhassa.

Näistä varusteista on muuten pakko mainita tämä sateen kestävä takki + housut -yhdistelmä. Partioaitan kaverit väittivät pokerina, että tämä hyvin kevyestä ja ilmeisen hengittävästä kankaasta valmistettu ulkoiluasu kestää vettä ja tuulta niin hyvin, että se päällä voi mennä kastumatta vaikka suihkuun. Ilmeeni oli varmaankin hieman epäuskoinen, kun kaverit vakuuttelivat olevansa aivan tosissaan ja haastoivat minut testaamaan.

Okei, jos tuo nyt olisi joku paksu ja raskas sadeasu, niin mikäs siinä, varmaan pitäisi vettä. Mutta jos kangas on noin ohutta ja painaa vähemmän kuin yksikään oma ulkoilutakkini, niin höpönlöpön, en usko! Saumoista ainakin on pakko vuotaa. Joten ei muuta kuin suihkuun ja testaamaan.

Mutta miten kävikään? Perhana! Tämähän toimii, oikeasti! No enpä olisi uskonut!

Eivät puhuneet paskaa Partioaitan pojat. Jätin alle vaatteita, jotta näksin pääseeko vettä mistään läpi. No eipä päässyt. Ei tipan tippaa. Jopa irrotettava huppuosa piti veden, vaikka suihkutin päähän ja niskaan. Jännää. Hyvin jännää.

Hitto, jos varusteet pitävät näin hyvin vettä, niin aika paljon vähemmän tässä tarvitsee tulevia sadepäiviä murehtia.

4 kommenttia:

  1. Mikä takki/housu-pari on kyseessä? Kuullostaa hyvältä nimittäin..

    VastaaPoista
  2. Mua kans kiinnostaa mikä takki-housu yhdistelmä voi olla noin hyvä???

    VastaaPoista
  3. Ai niin, unohdin vastata näihin kyselyihin. Minun on vähän vaikea vastata tähän kysymykseen, koska en ihan oikeasti tiedä mikä asu on kyseessä. Tiedän vain, että merkki on Marmot, mutta mallista minulla ei ole varmuutta. Kerron kyllä tarkemmin sitten kun tiedän. Tulee varmaan esiteltyä kaikki varusteet tarkemmin, kunhan kerkijjää.

    VastaaPoista