torstai 31. maaliskuuta 2011

Ukulele

Aloin miettiä, että millähän kaikilla tavoilla sitä tulee teltassa kulutettua aikaansa. Ensimmäinen idea oli tietenkin lukeminen. Kirjahyllyssä (=vaatekaapissa) odottaa parikin joululahjaksi saatua kirjaa, joita en ole saanut vielä luettua.

Toinen ajatus oli, että perehtyisin valokuvauksen ihmeelliseen maailmaan. Muuten hyvä idea, mutta minulla ei ole kunnollista kameraa, enkä ihan hirveästi innostu ostamaan uutta ja kallista kameraa. No jaa, laitetaan ajatus vielä hautumaan.

Kolmas idea oli ottaa kitara mukaan. Muuten hyvä, mutta voi mennä vähän turhan hankalaksi liikkuminen pyörällä, jos kaikkien tavaroiden lisäksi kannossa on vielä kitara. Joo, huono idea. Mutta sitten sain kuningasajatuksen! Ukulele! Kyllä, se on riittävän pieni soitin mukaan otettavaksi. En ole koskaan moista soittanut, joten suuntasin musiikkikauppaan kokeilemaan.

Ukulele viritettään eri vireeseen kuin kitara, joten soinnut ovat luonnollisesti aivan erilaisia otteiltaan. Mutta eipä tuo kovin vaikeata sitten ollutkaan. Vartin harjoittelun jälkeen onnistuin jo perussointuja rämpyttämään ihan sujuvasti. "Heeeei, täähän on mahtava peli!" Harjoittelua voi myös jatkaa kotona kitaran kanssa laittamalla capon viidenteen väliin.

En tehnyt ostopäätöstä vielä, mutta eiköhän se tässä lähipäivinä mene tilaukseen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti