torstai 21. huhtikuuta 2011

Kaasua, Komisario Peppone

Yhdessä aikaisemmassa tekstissäni mietin, että pitäisiköhän ilmoittaa poliisille etukäteen telttailustani. Aikani tuota harkittuani tulin siihen tulokseen, että eipä se ainakaan mitään haittaisi. Kirjoitin Espoon poliisille sähköpostiviestin, jossa kerroin avoimesti suunnitelmistani ja siitä mahdollisesta riskistä, että joku saattaa tehdä teltastani ilmoituksen. Kuten aikaisemmin totesin, meillä kaupunkilaisilla on jokamiehenoikeudet joskus hieman hakusessa. 

Eilen sain vastauksen viestiini. Ystävällinen komisario suhtautui asiaan erittäin positiivisesti, mutta joutui samalla toteamaan, että kenttähenkilöstön kattava informointi voi olla aika haasteellista, koska poliiseja on Espoossakin melkoinen määrä. Lisäksi oman haasteensa tuo se, että ilmoituksen ottaa vastaan hätäkeskus, ei poliisi. Niinpä hän toivoi, että jaksan kärsivällisesti selittää mahdollisesti kohtaamilleni partioille, mistä tässä on kyse. Partiot joutuvat tekemään tapauskohtaisesti arviot siitä onko telttailu häiritsevää vai ei.

Komisario kuitenkin toivotti hyviä telttailukelejä ja lupasi laittaa pienimuotoisen tiedotteen kenttähenkilöstölle siinä vaiheessa kun aloitan telttailun. Minä puolestani lupasin hänelle, että jos joku partio joutuu perässäni ryteikköön könyämään, niin keitän kavereille iltateet, ettei mene ihan hukkareissuksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti