Leikin Helsinkiläistä yhden yön verran. Olin kaverin luona Kalliossa sunnuntaipäivän ja lähdin polkemaan illalla kohti länttä. Sibeliuksen puiston kohdalla tuli sellainen fiilis, että tähän jäädään yöksi. Puistohan on kohtuullisen iso ja sen verran syrjässä, että kovin suurta liikenteen melua sinne ei kantaudu.
Näytä Teltassa suuremmalla kartalla
Paikka osoittautui ihan hyväksi valinnaksi. Sain nukkua rauhassa. Edes aamulla töihin tulleet puistotyöntekijät eivät häirinneet minua. He aloittivat nurmikon leikkaamisen toiselta puolelta puistoa. Kiitokset heille, kovin huomaavaista.
Yö ei kuitenkaan ollut kovin miellyttävä. Jostain syystä nukuin todella huonosti, vaikka paikka oli ihan hyvä. Näin jotain kummaa painajaista ja heräilin pari kertaa siihen, että palelin. Olin jättänyt untuvatakin alta fleecen pois, koska nukkumaan mennessäni ilma oli vielä aika lämmin. Virhe!
Pitäisi varmaan jatkossa laittaa herätyskello soimaan keskellä yötä, jotta heräisi pukemaan lisää vaatetta päälle. Yöllä tuli jopa niin kylmä, että jouduin nöyrtymään ja menemään kokonaan makuupussin sisään - asia josta en erityisemmin pidä. Toivottavasti en vilustunut.
Pakollinen turha tieto Sibeliuksen puistosta: Sibeliuksen puisto sai nimensä vuonna 1945. Sitä ennen puisto tunnettiin Humallahden puistona. Mistähän moinen alkuperäisnimi?
Se lätäkkö siinä tien toisella puolella on Humallahti - siis se jossa ovat ne pursiseuran laiturit etc.
VastaaPoistaMeinasitko yöpyä länsi-helsingin saaristossa, kuusi-, lehti tai kaskisaaressa? siellä on jonkun verran metsää tarjolla.
VastaaPoistaVille: Kävi mielessä.
VastaaPoista