Jännä miten sitä elämä lyö joskus perspektiivit täysin uusiksi.
Vajaa kaksi viikkoa aikaa telttakauden aloittamiseen. Nyt pitäisi olla sellainen olo, että jännittää ja kauhistuttaa lähteä "suureen seikkailuun" kohti omaa epämukavuusaluettaan. Tässä vaiheessa sitä varmaan pitäisi olla kaikki ajatukset siinä miten tuo telttailu tulee onnistumaan ja millaista se tulee olemaan. Pitäisi varmaan tuntea perhosia vatsan pohjalla. Pitäisi varmaan tuntua jossain.
Pitäisi varmaan myös jännittää senkin takia mitä lääkäri minulle sanoi. Minulla on ollut pitkään selän kanssa pieniä ongelmia. Lääkäri suositteli ortopedillä käymistä ja viipalekuvia, koska oireet täsmäävät selkärankareumaan. Eihän se tietenkään varmaa ole, että kyse on juuri siitä, mutta parempi varmistaa asia. Kuitenkin, pitäisi varmaan jännittää sitä miten selkä reagoi telttailuun, ja miten projekti siinä suhteessa onnistuu. Muutenkin kai pitäisi olla sellainen tunne, että kun epäillään selkärankareumaa, sen pitäisi tuntua jotenkin vakavalta.
Vaan kun ei tunnu. Ei viimeisen viikon tapahtumien jälkeen. Sen verran isoja uutisia olen kuullut, että nämä omat jutut tuntuu niin naurettavan pieniltä ja vähäpätöisiltä asioilta. Perspektiivi meni aika isosti uusiksi.
Ensin sain kuulla, että serkkuni liian aikaisin syntyneet kaksostyttäret menehtyivät pian synnytyksen jälkeen. Tämä uutinen tuli aika pahasti puskista, koska en ollut vielä edes kuullut hänen olevan raskaana. Kuulemani mukaan laskettu aika olisi ollut vasta joskus elokuussa. Melkoisen pysäyttävä uutinen.
Tänään sain kuulla toisen pommin. Pitkään mystisesti sairastellut ja rajusti laihtunut ystäväni kertoi, että häneltä oli löydetty röntgenkuvissa kasvain rintakehästä. Sen epäillään olevan lymfooma. Ei jumalauta... Alle kolmikymppinen kaveri.
Aika hiljaiseksi vetää.
Onkohan tämä telttaprojekti sittenkään niin iso juttu?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti