Kolmantena Aapon arvioissa otamme käsittelyyn Carinthia Tunturisusi 1000 Down M -makuupussin. Tämä onkin mielenkiintoinen tuote minun arvosteltavaksi, koska en ole koskaan ollut mikään hyvä kaveri makuupussien kanssa. Jostain syystä en pidä makuupussissa nukkumisesta. Minua on aina vähän ahdistanut nukkuminen muumioksi kääriytyneenä. Ovatko edelliset 27 yötä ovat muuttaneet käsitystäni asian suhteen?
Carinthia Tunturisusi 1000 Down M on kolmen vuodenajan untuvapussi. Painoa sillä on 1080 g hanhenuntuvatäytettä arvolla 700+. Mukavuuslämpötila: +2°C. Pussi on Retki-lehden testivoittaja 8/2010. Hinta: 349€ (Juuri nyt tarjouksessa 299€)
Ensimmäinen asia, johon kiinnitin huomiota, oli mukavuuslämpötila. Kaksi astetta kuullostaa siltä kuin tämä olisi todella kylmiin syyskeleihin tarkoitettu pussi. Olen aina ollut melkoinen vilukissa. Nukun talvisin yleensä paksun peiton ja päiväpeiton alla, ja saatan siltikin palella. Kesäisinkin tykkään nukkua paksun peiton kanssa niissä lämpötiloissa, joissa muut nukkuvat pelkän lakanan kanssa.
On selvää, että minulla ei ole sama skaala kuin suurimmalla osalla ihmisistä. Minun reissullani kylmin yö oli noin neljä astetta, ja silloin minä todella palelin! Keskimäärin yöt ovat olleet noin kymmentä astetta, mikä on ollut oikein sopiva lämpötila tälle makuupussille. Jos olet samanlainen kylmäkalle kuin minä, tämä pussi menee ihan hyvin kesäpussinakin. Viime viikon helteilläkin tämä toimi ihan hyvin, kun käytin sitä vain peittona.
Minulle oli jostain syntynyt sellainen käsitys, että makuupussi on sitä lämpimämpi mitä vähemmän on vaatetta päällä. En tiedä kuka tuon on keksinyt, mutta en usko siihen enää pätkääkään. Ihan on höpöhöpöpuhetta sellainen. Kokeilin kylminä öinä nukkua vain alusvaatteet päälläni, mutta siitä ei tullut mitään. Kun päälle laittoi housut, fleece-puseron ja untuvatakin, vasta sitten tarkeni nukkua. Aika monena yönä piti laittaa pipokin päähän.
Yksi erittäin hyvä puoli Tunturisudessa on: se pakkautuu todella pieneen tilaan, eikä painoa ole juuri mitään. Jos tekee matkaa jalkaisin tai pyörällä, tämä ominaisuus korostuu. Toinen kehuja saava asia on tämän pussin kaksiasentoinen kaulus. Sitä opin arvostamaan aika nopeasti.
Minulla oli alkuun omat ongelmani makuupussin käyttämisessä. Alkuun en millään halunnut mennä kokonaan makuupussin sisään, koska se tuntui niin ahdistavalta. Minun pitää saada pitää kädet vapaana, mutten en minun on vaikea saada unta. Lopulta routa ajoi porsaan kotiin, ja minun oli pakko opetella nukkumaan kokonaan pussin sisällä. Pienistä alkukankeuksista huolimatta tämä onnistui ihan hyvin. Pienen totuttelun jälkeen homma alkoi sujua ja meistä tuli ihan hyvät kaverit.
Mutta sitten se ainoa negatiivinen asia, jota minun on vaikea sulattaa. Ymmärrän kyllä, että kun kyse on untuvatäytteisestä makuupussista, niitä höyheniä tulee aina välillä kankaan läpi ulos. Näinhän se menee untuvatakeissakin. Mutta jos höyheniä tulee ulos niin paljon, että teltta näyttää joka aamu kanalalta, en voi kuin ihmetellä, että onko tämä normaalia?
Ihan oikeasti, untuvatäytettä on koko kuukauden ajan tullut tasaisesti ulos joka päivä! Eikä mitenkään yhtä tai kahta höyhentä päivässä, vaan ihan reilusti. Aamuisin vaatteet ovat täynnä untuvaa ja isoimmat höyhenet lentelevät pitkin telttaa. Kun vertailun vuoksi matkassa kulkenut untuvatakki päästi nähdäkseni tasan yhden höyhenen ulos, en voi ymmärtää miksi näin arvokas makuupussi ei pysty samaan.
Tunturisudessa on kaikki muut asiat kohdallaan, mutta tämä höyhenien vuotaminen on asia, jota en voi sivuuttaa. Ehkä minulla oli käsissäni maanantaikappale, tai ehkä tämä on ihan normaalia untuvapussien kanssa? Mistäs minä sen tietäisin. Joka tapauksessa, en mitenkään pysty suosittelemaan tällaista makuupussia. Se on sääli, koska ilman tätä kanalaefektiä en olisi keksinyt tästä pussista mitään moitittavaa.
Aapon arvio: En voi suositella - valitettavasti.
Vahvuudet:
- Pakkautuu pieneen tilaan
- Kevyt
- Kaksitoiminen kaulus
Heikkoudet:
- Höyhenet eivät pysy sisällä
- Ei ihan halpa
Olen mielenkiinnolla lueskellut projektisi vaiheita, hieno projekti ja hyvä blogi (en ikinä ole seurannut mitään blogia...aikaisemmin ;)
VastaaPoistaTähän makuupussi-asiaan piti nyt ihan alkaa kommentoimaan...
Itse olen ollut partiossa vuodesta -86, joten jokunen yö on tullut makuupussissa vietettyä. Kyllä se vaan niin on, että kun makuupussi on oikeanlainen oikeaan tilanteeseen, niin sinne ei tarvitse pukeutua hullunlailla.
Untuvapusseista en ole koskaan tykännyt, ne jotenkin kostuvat, mutta tämä tietenkin on vaan tällainen "mutu"-juttu. Minulla on makuupussin sisälle silkkipussilakana, talvella tuo yhden ilmakerroksen lisää ja lämmittää, kesällä voi nukkua pelkästään sen sisällä ja käyttää makuupussia peittona/alla. Mäin makuupussi säilyy myös pidempään hyvänä, kun sitä ei tarvitse pestä kovinkaan usein.
Talvella ihan paras yöasu makuupussiin on urheilukerrasto, ei sellainen liukas, vaan "pörröisempi"-malli. Siirtää hyvin kosteuden pois iholta ja hengittää niin, että makuupussin "pitää kehonlämpö pussin sisällä"-idea pystyy toimimaan.
..ja pipo, se on ihan ehdoton kapistus ulkona nukkuessa, päänalueelta haihtuu jopa 80% kehon lämmöstä. Itselläni on käytössä silkkinen kypärämyssy, pysyy pipoa paremmin paikallaan ja suojaa samalla myös niskan ja kaulan, eipä ole niskat jumissa vedosta. Tuo silkki on siitä kiva, että hengittää hyvin, ei hiosta, eikä kostu.
Nyt kun projekti lähenee loppuaan, niin käypä tutustumassa sellaiseen asiaan kun Geokätköily http://www.geocache.fi/
http://www.geocaching.com/
niin ehkäpä tuo hienosti alkanut pyöräily/ulkoilu urasi saa jatkoa ;)
Mukavaa kesänjatkoa toivotellen, Sude
"Minulle oli jostain syntynyt sellainen käsitys, että makuupussi on sitä lämpimämpi mitä vähemmän on vaatetta päällä. En tiedä kuka tuon on keksinyt, mutta en usko siihen enää pätkääkään."
VastaaPoistaTuohon asiaan on näin jälkikäteen kommentoitava, että niinhän se menee, että makuupussin sisälämpötila on sitä lämpimämpi mitä vähemmän vaatteita on. Jos taas makuupussi ei riitä kylmällä kelillä, niin silloin täytyy lisätä päälle hengittäviä vaatteita, kuten kerrastoa, villapaitaa jne. Pipo on usein kesälläkin ehdoton varustus.
Kiitos hienosta blogistasi!