tiistai 7. kesäkuuta 2011

Kahdeksastoista yö - Westend

Pääsin parempiin piireihin. Espoon Westend on tunnettu kalliista asunnoista ja korkean elintason asukeista. Näiden lukaalien keskelle ilmestyi eilen omituinen telttailija, joka keräsi jonkin verran ihmetteleviä katseita.

Westendin puisto on pieni kallioinen metsäkaistale keskellä Westendiä. Koska puisto on niin keskeisellä alueella, monet tulevat ulkoiluttamaan koiriaan sinne. Siis todella monet! Tuntui siltä kuin kaikilla Westendiläisillä olisi koira. Ja kun minä olin selkeä tunkeilija aluellaa, niin aika moni koira protestoi tätä haukkumalla.

Yksi koiraansa ulkoiluttanut vanhempi herra tuli juttelemaan ja ihmettelemään puuhiani. Kerroin hänelle projektistani ja jälleen reaktio oli sama kuin aikaisemmillakin ihmettelijöillä: "Toihan on ihan loistava idea!" Sedän Vexi-koira vain ei oikein arvostanut telttaani. Hän kävi ihan pokkana nostamassa koipea oviaukolla.

Kiitti.

Vexi

Tein taas muutaman päivän tauon jälkeen Trangialla ruokaa. Nyt kun sitä on muutaman kerran harjoitellut, voi sanoa, että kyllä on ruuan laittaminen helppoa. Istuin alas, avasin Trangian ja laitoin veden kiehumaan. Parissa minuutissa minulla oli kiehuva vesi muhimassa retkimuonapussissa.

Siinä ruuan tekeytymistä odotellessani oikaisin pitkäkseni. Maailma näytti tältä:


Unohduin katselemaan pilviä joksikin aikaa. Koskakohan viimeeksi olin katsellut pilviä taivaalla? Lapsena? Ja miksi siitä on niin kauan? Pilviä pitäisi katsella paljon useammin. En muistanutkaan miten kivaa se on.

Aamun herätys oli kaikkea muuta kuin mukava. Joku valopää oli päästänyt koiransa vapaaksi. Eikö tämä koira siten tullut aukomaan päätään siihen minun teltan luo. Se räksytys ei meinannut loppua millään, eikä koiran omistajaa näkynyt tai kuulunut mailla halmeilla. Tällaisina hetkinä minusta tulee vielä entistäkin enemmän kissaihminen. Antakaa nyt ihmisen nukkua!

2 kommenttia:

  1. Kannattaa joskus kokeilla ihan oikeaakin ruuanlaittoa trangialla, eikä vain veden keittoa...

    VastaaPoista
  2. Nimenomaan, ostapa vaikka uusia perunoita ja joku pihvi. Kattilassa keität perunat ja kannella paistat pihvin.

    VastaaPoista