Teltassa: Kahdeskymmenesseitsemäs yö - vaakatasossa kasvava puu

Viimeisiä päiviä viedään. Pään sisällä asuu paradoksi. Osa minusta nauttii tästä touhusta edelleen, osa kaipaa jo omaa kotia. Nämä kaksi tunnetta eivät näytä pääsevän sopuun. Yritä siinä nyt sitten toimia erotuomarina. Mitä lähemmäs kotiin palaaminen tulee, sitä enemmän alan kaivata sitä. Kaipaan myös kahta villikissaani. Olen yrittänyt kesyttää niitä nyt kaksi vuotta, mutta homma on vielä pahasti kesken. Tuo projekti keskeytyi telttalun takia pahasti.

Juttelin eilen puhelimessa putkiremonttityömaan johtajan kanssa. Periaatteessa asuntoon pääsee jo huomenna illalla, kunhan vain saavat loppusiivoukset tehtyä alta pois. Koska kalusteeni ovat saman taloyhtiön toisessa talossa "jumissa", varsinaista muuttoa en kuitenkaan pääse tekemään ennen maanantaita. Minulla on siis viikonlopuksi asunto ilman kalusteita. Pitäisiköhän laittaa teltta tyhjään olohuoneeseen? Noh, suihku ja vessa on ihan bonusta.

Eilen illalla teki mieli heitellä virveliä. Tein paluun Karhusaareen, jossa kävin pari viikkoa sitten Mikon kanssa. Virvelihommista ei jäänyt paljoa kerrottavaa jälkipolville. Aikani yritettyäni kyllästyin ja lähdin pystyttämään telttaa. Tällä kertaa teltan paikka löytyi aivan rannasta. Teltan ovelta veteen kokonaiset kaksi metriä.

Jokin näissä rannoissa viehättää. Kerta toisensa jälkeen löydän itseni veden ääreltä. Tämä paikka olikin aivan täydellinen telttapaikka! Rannassa oli useamman metrin leveä, pitkä ja tasainen nurmikaistale. Takana kulkeva ulkoilupolku ei ollut kaukana, mutta väliin jäävä pusikko tarjosi erinomaisen suojan. Täällä sai todellakin olla omassa rauhassa.

Yöllä, kun piti käydä puun juurella, ajattelin olevani keskellä elokuvaa. Niin kuvauksellisen kaunis tuo maisema oli. Täysin tyyni meren pinta ja pilvien lomasta kirkkaana loistava kuu. Tällaisina hetkinä sitä tuntee olevansa etuoikeutettu. Mitä normaalisti näkee noustessaan yöllä vessaan? Kaakeleita ja peilikaapin?
Karhusaaressa sijaitsee Sinebrychoffin huvila, joka olisi ilmeinen "jännä historiallinen juttu" mainittavaksi. Mielestäni se ei kuitenkaan ole yhtä mielenkiintoinen kuin eräs toinen jännän äärelle vievä Karhusaaren yksityiskohta: Puu.

Kyllä, Karhusaaressa kasvaa puu, joka on mielestäni maininnan arvoinen. Tämä puu ei ole mikä tahansa puu, vaan hyvin jännä puu! Tämä mänty on päättänyt kasvaa vaakatasossa osaksi veden päällä.

Tuo metsien tavanomaisuuksien rajoja rikkova kapinallinen herättää minussa syvää kunnioitusta. Voi kun minäkin olisin vielä joskus tuollainen. Kasvaisin vanhaksi ja vahvaksi, ja osaisin elää omalla tavallani välittämättä siitä miten "normaalisti kuuluu elää". Minulla ei ole elämässäni ollut oikeastaan koskaan sellaista esikuvaa, jota katsoisin ihaillen ylöspäin. Nyt minulla taitaa olla.