Kolme viikkoa takana. Yksi viikko jäljellä. Tai oikeastaan nyt on jäljellä enää vajaa viikko. Muuttohommat ovat edessä todennäköisesti perjantaina.
Olen ollut äärimmäisen onnekas kelien suhteen. Tämän kolmen viikon aikana ei oikeastaan ole missään vaiheessa ollut kunnon sadetta. Muutamina öinä alkuvaiheessa ripsotteli vettä, mutta ei mitenkään pahasti. Nyt kun katson ulos, tämä hyvä onneni taitaa olla loppumaisillaan. Koko tulevasta viikosta onkin luvattu epävakaista. Tavallaan ihan jännä päästä kokeilemaan varusteiden toimivuutta sadekeleissä, joten yritän suhtautua asiaan positiivisesti.
Siitä tulikin mieleeni, että näin kolmen viikon kokemuksella juuri positiivisuus on ollut koko projektia kuvaava termi. Ensiksikin, telttailu on yllättänyt minut positiivisesti. En olisi mitenkään voinut etukäteen kuvitella miten helppoa ja luonnollista elämää teltassa asuminen on. Toinen positiivisuuteen liittyvä seikka on tämä oman mielenmaiseman muutos. Minulla on paha tapa antaa joskus negatiivisuudelle liikaa valtaa. Viimeisen kolmen viikon aikana näin ei kuitenkaan ole ollut. Vaikka kuinka yritän miettiä, en keksi yhtään sellaista asiaa, joka olisi saanut minut pahalle tuulelle viimeisen viikon aikana.
Eräs kaverini kysyi minulta yksi päivä: "Mitä sä kaipaat eniten?" Tämä oli aika pysäyttävä kysymys. Ei siksi, että olisin oivaltanut jonkun asian tärkeyden "normaalissa" elämässäni. Ei, ei mitään sellaista. Pysäyttävä tunne tunne tulikin siitä, että en keksinyt mitään mitä kaipaisin.
Ihan oikeasti, en kaipaa mitään ajasta ennen telttaan muuttamista. Toki väsyneenä ja nälkäisenä vastatuuleen polkiessaan sitä saattaa hetkellisesti ajatella kaipaavansa bussikyytiä tai vastaavaa, mutta ei sitä voi oikeaksi kaipaamiseksi sanoa.
Tietenkin minulla on kaksi kissaa, joita tavallaan kaipaan. Mutta kun tietää telttailun olevan vain määräaikaista, ei niitä sähiseviä karvakasojakaan oikein osaa sillä tavalla kaipaamalla kaivata. Varsinkin kun tietää, että ne ovat hyvässä hoidossa Mikalla.
Nyt kun projektia on jäljellä enää vajaa viikko, huomaan miten mieli alkaa pikkuhiljaa liukua kohti normaalia elämää. On varmaan ihan luonnollista, että tässä vaiheessa sitä alkaa jo ihan hyvällä mielellä odottaa paluuta normaaleihin rutiineihin. Ei sen takia, että nykyisessä olisi jotain vikaa, vaan sen takia että kotiin on yleensä kiva palata pitkän reissun jälkeen. Koti on kuitenkin koti.
Saa nähdä miten nämä viimeiset päivät sujuvat. Vähän veikkaan, että mitä pitemmälle viikko etenee, sitä pitemmäksi päivät käyvät. Saas nähdä.
maanantai 13. kesäkuuta 2011
Kahdeskymmenesneljäs yö - Haukilahden vesitorni
Sunnuntaina oli vähän heikko happi. Edellinen ilta oli hieman venähtänyt ja olo oli sen mukainen. Olimme sopineet Moritzin kanssa kalareissusta Luukkiin sunnuntaille, mikä tuntui puolenpäivän aikoihin heräävän telttailijan mielessä todella huonolta idealta. No, ehkäpä siinä piristyy?
Lopulta kalareissu muuttui piknik-uinti-auringonotto-reissuksi. Kaitalammelle lähti mukaan kolme muutakin ihmistä. Oikein hieno tapa potea edellistä iltaa. Mahtava sää - mahtava paikka. Seurassakaan ei ollut mitään valittamista.
Illemmalla poikkesin Villa Wuokossa. Heidän takapihallaan kokeilin taas jotain uutta Trangian kanssa. Aika erikoista, Trangialla voi tehdä myös kana-caesarsalaattia!
Lähtiessäni Wuokoilta etsimään yöpaikkaani kiinnitin huomiota erikoiseen asiaan. Ilmassa oli jotan hassua. Kuuman päivän jälkeen tyyni ja viilentynyt ilma on hyvin miellyttävä. Ilmassa on jotain sellaista pehmeyttä ja tuoksua, mitä ei normaalisti havaitse. Sellaisessa ilmassa pyöräileminenkin on jotenkin helppoa ja vaivatonta. Kaikkeen sitä nykyään kiinnittääkin huomiota. Olenko muuttumassa metsäläiseksi?
Yöpaikka löytyi Haukilahden vesitornin juurelta. On muuten aika täydellinen telttailupaikka! Liikenteen meteliä sinne ei kuulu juuri yhtään, eikä maisematkaan ole yhtään hassummat. Jos kaipaa rauhaa ja hiljaisuutta keskellä kaupunkia, Haukilahden vesitorinin ympäristö on siihen oivallinen vaihtoehto. Eikä ollut edes hyttysiä missään!
Lopulta kalareissu muuttui piknik-uinti-auringonotto-reissuksi. Kaitalammelle lähti mukaan kolme muutakin ihmistä. Oikein hieno tapa potea edellistä iltaa. Mahtava sää - mahtava paikka. Seurassakaan ei ollut mitään valittamista.
 |
| Kaitalampi. |
 |
| Taru, Michael ja ilmakasi. |
 |
| Pojat on poikia. |
 |
| Mauri 3 vee ja mansikkakakku. |
Illemmalla poikkesin Villa Wuokossa. Heidän takapihallaan kokeilin taas jotain uutta Trangian kanssa. Aika erikoista, Trangialla voi tehdä myös kana-caesarsalaattia!
Lähtiessäni Wuokoilta etsimään yöpaikkaani kiinnitin huomiota erikoiseen asiaan. Ilmassa oli jotan hassua. Kuuman päivän jälkeen tyyni ja viilentynyt ilma on hyvin miellyttävä. Ilmassa on jotain sellaista pehmeyttä ja tuoksua, mitä ei normaalisti havaitse. Sellaisessa ilmassa pyöräileminenkin on jotenkin helppoa ja vaivatonta. Kaikkeen sitä nykyään kiinnittääkin huomiota. Olenko muuttumassa metsäläiseksi?
Yöpaikka löytyi Haukilahden vesitornin juurelta. On muuten aika täydellinen telttailupaikka! Liikenteen meteliä sinne ei kuulu juuri yhtään, eikä maisematkaan ole yhtään hassummat. Jos kaipaa rauhaa ja hiljaisuutta keskellä kaupunkia, Haukilahden vesitorinin ympäristö on siihen oivallinen vaihtoehto. Eikä ollut edes hyttysiä missään!
lauantai 11. kesäkuuta 2011
Kahdeskymmenestoinen yö - Mustikkamaa
Rikoin kaavaa. Etsin yöpaikkani idästä lännen sijaan. Syy tähän oli Moritzin, jonka kanssa käytiin perjantai-iltana "yhdellä". Moritz asuu Hakaniemessä, joten sieltä en tällä kertaa jaksanut lähteä enää Espoon suuntaan.
Koska Moritz on jo vanha mies (yli kolmekymmentä - itsehän en ole vielä lähellekään), hänen piti mennä aikaisin nukkumaan. Suuntasin kymmenen aikoihin kohti Itäväylää ja Mustikkamaata. En ole koskaan käynyt Mustikkamalla muuten kuin läpikulkumatkalla Korkeasaareen, joten saaren tutkiminen oli minulle uusi elämys.
Aika nopeasti saaren länsipuolelta löytyi täydellinen paikka teltalle. Tasainen ja rahkasammaleen pehmittämä kohta, puita varjostamassa aamuaurinkoa ja rantaviiva kymmenen metrin päässä.
Koska aurinko oli laskemaisillaan, tuumasin ajankohdan olevan otollinen kalastushommille. Minulla oli ensimmäistä kertaa virveli mukanani, joten ei muuta kuin kaloja narraamaan.
Melkein ensimmäisellä heitolla oli kuha kiinni, mutta kalamiehen taitoni olivat talven jäljiltä niin pahasti ruosteessa, että en saanut tehtyä kunnon vastaiskua. Kuha tappeli vastaan sen verran, että pääsi karkuun.
Perhana! Miten minä sen noin onnistuin tumpeloimaan?
Sitten menikin jo pitempi pätkä ilman tärppiä, kunnes sain saaliiksi pienen ahvenen mitä erikoisimmalla tavalla. Ensin vavassa tuntui vastusta, joka muistutti lähinnä ruohikkoon kiinni jäämistä. Sitten pinnan alta alkoi nousta uistimessani kiinni olevaa siimaa, sen jälkeen ongen koho, ja lopulta ongen koukussa oleva pieni ahvenen sintti. Että näin. Kohtuullisen absurdi tilanne.
Lopulta kova yritykseni palkittiin ja onnistuin saamaan omaankin vieheeseen jotain. Kuha kävi kiinni ja tällä kertaa onnistuin vastaiskussa riittävän hyvin. Tosin melkoinen sintti se oli. Eikun takaisin mereen kasvamaan.
Suuri kalastaja sisälläni sai tyydytyksen ja painuin pehkuihin. Yö oli niin lämmin, että makuupussi oli lähinnä vain peittona. Näillä helteillä makuupussin sisälle ei ole mitään asiaa.
Aamulla heräsin siihen, että joku juoksi telttani ohi. Nousin ylös katsomaan teltan ikkunasta. Juoksija oli keski-ikäinen mies, jolla oli melkoiset kantamukset kaikkea kalastusvälinettä. Onkia oli ainakin kolme, teleskooppihaavi, reiden ympärille kiristettävä matorasia ja pilkkijakkara. Pian rannalle alkoi ilmestyä muitakin vastaavan näköisiä kavereita.
Onkikisat! Olin keskellä onkikisoja! Telttani vierestä juossut kaveri nähytti niin totiselta, että en uskaltanut mennä juttelemaan hänelle. Vähän kauempana oli toinen kilpailija - vanhempi herra. Kävin kyselemässä häneltä mistä on oikein kysymys. Kaverit kisasivat kalojen yhteispainosta pelkkää onkea käyttäen viis tuntia. Jotenkin uskomatonta miten tosissaan aikuiset miehet tuohon kilpailuun suhtautuivat. Katselin sitä touhua huvittuneena aikani, kunnes kömmin takaisin nukkumaan. Kaikenlaista.
Koska Moritz on jo vanha mies (yli kolmekymmentä - itsehän en ole vielä lähellekään), hänen piti mennä aikaisin nukkumaan. Suuntasin kymmenen aikoihin kohti Itäväylää ja Mustikkamaata. En ole koskaan käynyt Mustikkamalla muuten kuin läpikulkumatkalla Korkeasaareen, joten saaren tutkiminen oli minulle uusi elämys.
 |
| Telttapaikka aamulla. |
Koska aurinko oli laskemaisillaan, tuumasin ajankohdan olevan otollinen kalastushommille. Minulla oli ensimmäistä kertaa virveli mukanani, joten ei muuta kuin kaloja narraamaan.
Melkein ensimmäisellä heitolla oli kuha kiinni, mutta kalamiehen taitoni olivat talven jäljiltä niin pahasti ruosteessa, että en saanut tehtyä kunnon vastaiskua. Kuha tappeli vastaan sen verran, että pääsi karkuun.
Perhana! Miten minä sen noin onnistuin tumpeloimaan?
Sitten menikin jo pitempi pätkä ilman tärppiä, kunnes sain saaliiksi pienen ahvenen mitä erikoisimmalla tavalla. Ensin vavassa tuntui vastusta, joka muistutti lähinnä ruohikkoon kiinni jäämistä. Sitten pinnan alta alkoi nousta uistimessani kiinni olevaa siimaa, sen jälkeen ongen koho, ja lopulta ongen koukussa oleva pieni ahvenen sintti. Että näin. Kohtuullisen absurdi tilanne.
Lopulta kova yritykseni palkittiin ja onnistuin saamaan omaankin vieheeseen jotain. Kuha kävi kiinni ja tällä kertaa onnistuin vastaiskussa riittävän hyvin. Tosin melkoinen sintti se oli. Eikun takaisin mereen kasvamaan.
Suuri kalastaja sisälläni sai tyydytyksen ja painuin pehkuihin. Yö oli niin lämmin, että makuupussi oli lähinnä vain peittona. Näillä helteillä makuupussin sisälle ei ole mitään asiaa.
Aamulla heräsin siihen, että joku juoksi telttani ohi. Nousin ylös katsomaan teltan ikkunasta. Juoksija oli keski-ikäinen mies, jolla oli melkoiset kantamukset kaikkea kalastusvälinettä. Onkia oli ainakin kolme, teleskooppihaavi, reiden ympärille kiristettävä matorasia ja pilkkijakkara. Pian rannalle alkoi ilmestyä muitakin vastaavan näköisiä kavereita.
 |
| Nyt kisataan! |
Onkikisat! Olin keskellä onkikisoja! Telttani vierestä juossut kaveri nähytti niin totiselta, että en uskaltanut mennä juttelemaan hänelle. Vähän kauempana oli toinen kilpailija - vanhempi herra. Kävin kyselemässä häneltä mistä on oikein kysymys. Kaverit kisasivat kalojen yhteispainosta pelkkää onkea käyttäen viis tuntia. Jotenkin uskomatonta miten tosissaan aikuiset miehet tuohon kilpailuun suhtautuivat. Katselin sitä touhua huvittuneena aikani, kunnes kömmin takaisin nukkumaan. Kaikenlaista.
 |
| Taustalla näkyy muutama kilpaonkija. |
perjantai 10. kesäkuuta 2011
Kahdeskymmenesensimmäinen yö - Kukkulan kuningas
En ole aamuihminen. En tosiaankaan. Minulla kestää yleensä puolesta tunnista tuntiin, ennen kuin saan koneen käyntiin. Nyt kun lämpötila on hellelukemissa, aamut ovat entistä ikävämpiä. Tänäänkin heräsin nihkeä hiki iholla. Teltasta voi tulla yllättävän kuuma jo kahdeksaan mennessä.
Herään hikisenä. Aivot eivät toimi vielä. Teltan ilma on tunkkainen. Kamat on kaikki levällään, ne pitäisi pakata. Pullisteleva välilevy särkee taas selkää. Kumartelu ja kyykistely sattuu. Miten tätä tavaraakin on näin paljon? Kuinkahan paljon tästäkin on matkaa töihin? Miksi tämä kroppa on näin jumissa?
Ensimmäinen vartti heräämisen jälkeen on aika hanurista. Toisaalta siinä ei ole mitään uutta, koska ihan normaalissa arjessakin se puolinukuksissa viipymisen vaihe on minulle melkoista tuskaa. Mutta sitten kun saan teltan purettua, maailma alkaa tuntua taas paremmalta paikalta. Tulee sellainen olo, että homma toimii taas. Kamat on pyörälaukuissa ja asioissa on taas joku tolkku.
Vaikka kipeällä selällä polkeminen ei aina olekaan mitään herkkua, niin oikeastaan se joka aamuinen liikunta pyörän selässä on jotain sellaista, josta nauttii. Viimeistään siinä kohtaa kun pääsee toimistolle saunaan ja suihkuun, mieliala on kohonnut aamun pohjamudista aivan huippuunsa. Muutenkin päivittäinen vireystasoni on nyt korkeammalla kuin koskaan aikaisemmin. Liikunta ja ulkoilma tekevät ihmeitä.
Eilen kävin syömässä Ilmon kanssa Haukilahden satamaravintola Paviljongissa. Matkani sinne ei mennyt ihan putkeen. Onnistuin tumpeloimaan kartan kanssa niin tehokkaasti, että ajoin todella pahasti vika suuntaan. Sitten vielä suuntavaistokin petti pahemmin kerran ja ajoin jo pätkän verran ympyrääkin. Tuli heitettyä lähemmäs kymmenen kilometrin ylimääräinen lenkki - tuossa helteessä!. Tunsin itseni taas melkoiseksi idiootiksi.
Syömisen jälkeen menimme sataman lähistöllä olevaan puistoon heittelemänn frisbeetä, ottamaan aurinkoa ja soittelemaan ukuleleä. Ilma oli aivan uskomattoman hieno. Ei uskoisi, että ollaan kesäkuun alussa.
Ilmo jatkoi kotiinsa ja minä lähdin etsimään omalle kodilleni paikkaa. Tuo paikka löytyi erään mäen päältä Haukilahden ja Matinkylän välistä. En ole ihan varma, mutta paikka näytti ihan pulkkamäeltä. Rinne oli raivattu puista ja maassa kasvoi heinää ja ruohoa. Ihan kuin olisin tullut mikrokokoiseen laskettelukeskukseen kesällä.
Näytä Teltassa suuremmalla kartalla
Herään hikisenä. Aivot eivät toimi vielä. Teltan ilma on tunkkainen. Kamat on kaikki levällään, ne pitäisi pakata. Pullisteleva välilevy särkee taas selkää. Kumartelu ja kyykistely sattuu. Miten tätä tavaraakin on näin paljon? Kuinkahan paljon tästäkin on matkaa töihin? Miksi tämä kroppa on näin jumissa?
Ensimmäinen vartti heräämisen jälkeen on aika hanurista. Toisaalta siinä ei ole mitään uutta, koska ihan normaalissa arjessakin se puolinukuksissa viipymisen vaihe on minulle melkoista tuskaa. Mutta sitten kun saan teltan purettua, maailma alkaa tuntua taas paremmalta paikalta. Tulee sellainen olo, että homma toimii taas. Kamat on pyörälaukuissa ja asioissa on taas joku tolkku.
Vaikka kipeällä selällä polkeminen ei aina olekaan mitään herkkua, niin oikeastaan se joka aamuinen liikunta pyörän selässä on jotain sellaista, josta nauttii. Viimeistään siinä kohtaa kun pääsee toimistolle saunaan ja suihkuun, mieliala on kohonnut aamun pohjamudista aivan huippuunsa. Muutenkin päivittäinen vireystasoni on nyt korkeammalla kuin koskaan aikaisemmin. Liikunta ja ulkoilma tekevät ihmeitä.
Eilen kävin syömässä Ilmon kanssa Haukilahden satamaravintola Paviljongissa. Matkani sinne ei mennyt ihan putkeen. Onnistuin tumpeloimaan kartan kanssa niin tehokkaasti, että ajoin todella pahasti vika suuntaan. Sitten vielä suuntavaistokin petti pahemmin kerran ja ajoin jo pätkän verran ympyrääkin. Tuli heitettyä lähemmäs kymmenen kilometrin ylimääräinen lenkki - tuossa helteessä!. Tunsin itseni taas melkoiseksi idiootiksi.
Syömisen jälkeen menimme sataman lähistöllä olevaan puistoon heittelemänn frisbeetä, ottamaan aurinkoa ja soittelemaan ukuleleä. Ilma oli aivan uskomattoman hieno. Ei uskoisi, että ollaan kesäkuun alussa.
 |
| Ruuan päälle tuli väsy. |
Ilmo jatkoi kotiinsa ja minä lähdin etsimään omalle kodilleni paikkaa. Tuo paikka löytyi erään mäen päältä Haukilahden ja Matinkylän välistä. En ole ihan varma, mutta paikka näytti ihan pulkkamäeltä. Rinne oli raivattu puista ja maassa kasvoi heinää ja ruohoa. Ihan kuin olisin tullut mikrokokoiseen laskettelukeskukseen kesällä.
 |
| Näkymä mäen päältä alas rinteeseen. Korkeusero ei oikein näy kuvassa. |
 |
| Sama rinne hieman lähempää |
Näytä Teltassa suuremmalla kartalla
torstai 9. kesäkuuta 2011
Kahdeskymmenes yö - Rantojen mies
Kaksikymmentä yötä putkeen teltassa. Aikamoista. Edes armeijassa ei tullut vietettyä näin pitkää jaksoa putkeen telttamajoituksessa. Niin no toisaalta... Enhän minä mitään armeijaa käynyt, vaan puolisotilaallisen pursiseuran, jota myös laivastoksi kutsutaan.
Omituista miten nopeasti tämä aika on mennyt. Kaksi kolmasosaa takana, vaikka juurihan minä tämän aloitin. Outoa.
Eilen oli niin kaunis päivä, että teki mieli mennä meren rantaan. Lähdin randomilla polkemaan Espoon rantaraittia, kunnes vastaan tulisi sopiva yöpymispaikka. Siinä hitaasti polkiessani ja ympärilleni katsoessani eteeni jarrutti nuori mies ja kysyi: "Millasta reissua oot tekemässä?"
Kaveri harrasti itse pyöräreissuja, ja oli tietenkin kiinnostunut projektistani. Hän vaikutti melkein puoliammattilaiselta, joten tein heti selväksi, etten ole mikään eräjorma tai pyöräilijätyyppi. Jäin juttelemaan hänen ja hänen vaimonsa kanssa joksikin aikaa. Taas tuli blogille pari lukijaa lisää. Ihan kiva kun vähän nuoremmatkin ihmiset uskaltaa tulla juttelemaan ja kyselemään. En pistä yhtään pahakseni.
Sopiva yöpymispaikka löytyi läheltä Haukilahtea. Teltta tuli laitettua parin kymmenen metrin päähän rantaviivasta. Siinä telttaa pystyttäessä paikalla maleksivat lapset ihmettelivät puuhiani. Yksi heistä rohkeni avata suunsa, jolloin käytiin seuraava keskustelu:
Poika: "Aioksä laittaa teltan siihen?"
Aapo: "Joo."
Poika: "Miks?"
Aapo: "Miksen?"
Lapset jäivät katsomaan minua hölmistyneenä. Ilmeet olivat sellaisia, että siellä oli useamman päässä solu etsimässä toista.
Telttaa pystyttäessäni paikalle eksyi keski-ikäinen pariskunta. Taas päädyin juttelemaan tuntemattomille. Ja taas sain uusia lukijoita blogille. Näemmä meistä suomalaisista tulee sosiaalisempia kun kelit lämpenee. Talvellahan me vain murahtelemme toisillemme.
Ei pöllömpi paikka viettää yönsä.
Näytä Teltassa suuremmalla kartalla
Omituista miten nopeasti tämä aika on mennyt. Kaksi kolmasosaa takana, vaikka juurihan minä tämän aloitin. Outoa.
Eilen oli niin kaunis päivä, että teki mieli mennä meren rantaan. Lähdin randomilla polkemaan Espoon rantaraittia, kunnes vastaan tulisi sopiva yöpymispaikka. Siinä hitaasti polkiessani ja ympärilleni katsoessani eteeni jarrutti nuori mies ja kysyi: "Millasta reissua oot tekemässä?"
Kaveri harrasti itse pyöräreissuja, ja oli tietenkin kiinnostunut projektistani. Hän vaikutti melkein puoliammattilaiselta, joten tein heti selväksi, etten ole mikään eräjorma tai pyöräilijätyyppi. Jäin juttelemaan hänen ja hänen vaimonsa kanssa joksikin aikaa. Taas tuli blogille pari lukijaa lisää. Ihan kiva kun vähän nuoremmatkin ihmiset uskaltaa tulla juttelemaan ja kyselemään. En pistä yhtään pahakseni.
Sopiva yöpymispaikka löytyi läheltä Haukilahtea. Teltta tuli laitettua parin kymmenen metrin päähän rantaviivasta. Siinä telttaa pystyttäessä paikalla maleksivat lapset ihmettelivät puuhiani. Yksi heistä rohkeni avata suunsa, jolloin käytiin seuraava keskustelu:
Poika: "Aioksä laittaa teltan siihen?"
Aapo: "Joo."
Poika: "Miks?"
Aapo: "Miksen?"
Lapset jäivät katsomaan minua hölmistyneenä. Ilmeet olivat sellaisia, että siellä oli useamman päässä solu etsimässä toista.
Telttaa pystyttäessäni paikalle eksyi keski-ikäinen pariskunta. Taas päädyin juttelemaan tuntemattomille. Ja taas sain uusia lukijoita blogille. Näemmä meistä suomalaisista tulee sosiaalisempia kun kelit lämpenee. Talvellahan me vain murahtelemme toisillemme.
Ei pöllömpi paikka viettää yönsä.
Näytä Teltassa suuremmalla kartalla
keskiviikko 8. kesäkuuta 2011
Yhdeksästoista yö - Hotelli Mika K
Puuh. Heräsin melkoiseen kuumuuteen. Olin aikalailla hiestä märkä. Ei ihan miellyttävin mahdollinen herääminen. Näillä keleillä käyttämäni kolmen vuodenajan makuupussi taitaa olla vähän liikaa.
Koska eilen tuli Ruotsi - Suomi jalkapallo-ottelu, minun oli tietenkin pakko päästä katsomaan sitä jonnekin. Mika K (ei se toinen Mika) tarjosi mahdollisuuden jalkapallon katsomiseen ja lupasi tarjota minulle lonkeroa, votka-russiania ja GT:a. Myyty!
Valitettavasti Mika K ei asu kovin lähellä työpaikkaani. Hän asuu Espoon Järvenperässä, noin 20 kilometrin päässä Ruoholahdesta. Jollekin hyväkuntoiselle ja innokkaalle pyöräilijällehän tuo ei oli matka eikä mikään, mutta minulle se on jo melkoinen urakka. Onneksi puolivälissä pääsin Anteron luokse pikku paussille. Ei tarvinnut ihan yhteen pötköön koko matkaa polkea.
Jossain vaiheessa keskellä Järvenperää kysyin itseltäni: "Miksi sinä Aapo olet keskellä peltoa? Miten sinä tänne päädyit?"
Päätin hieman "oikaista" tajuamatta, että tämä puoli Espoosta on oikeastaan jo melkein maaseutua. Vastaan tuli pelto, jonka poikki jostain syystä päätin pyöräni taluttaa. Pellolla ei vielä kasvanut mitään, joten kehtasin moisen tempun tehdä.
Siinä kohtaa kun piti ylittää pari metriä syvä oja, jonka pohjalla oli reilusti vettä, oikaiseminen ei tuntunutkaan enää kovin hyvältä idealta. Kun pyörän eturengas meinasi jäädä jumiin siihen ojan pohjalla olevaan liejuun, oikaiseminen tuntui jo aika huonolta idealta. Sitten kun vielä könysin ojasta ylös, horjahdin kunnon nokkospuskaan - shortsit jalassa. Tuolla hetkellä oikaiseminen tuntui jo suorastaan typerältä idealta. Tunsin itseni melko isoksi idiootiksi. Onneksi kukaan ei nähnyt sitä tumpelointiani.
Kun lopulta pääsin Mika K:n luo, ei isäntä ollutkaan vielä tullut kotiin. Noh, kaunis päivä ja aurinko paistaa. Ei muuta kuin kirja esiin, ja istumaan pihalla olevalle penkille. Paikalle sattui vanhempi herrasmies kastelemaan pihan istutuksia. Hän avasi keskustelun retkeilystä nähtyään varusteeni. Kerroin tapani mukaan tarinani, ja sain taas yhden lukijan lisää blogilleni. Tämä jo eläkkeellä oleva toimitusjohtaja oli varsin leppoisa ja puhelias kaveri, jonka kanssa kävin vajaan tunnin verran erittäin mielenkiintoista keskustelua. Jännää miten minusta on tullut tällainen tuntemattomille ihmisille höpöttelijä.
Mika K piti lupauksensa ja juotti minulle riittävästi lohdutusjuomaa Suomen ottaessa Ruotsilta selkäsaunaa vastaan. Kyytipojaksi grillattiin lihaa. Hyvä ruoka - parempi mieli.
Pieni miinus Mika K:n baarille oli kuitenkin luvatun votka-russianin puuttuminen. Kuulemma oli Alkosta loppu. Onneksi hän paikkasi tämän valtavan erehdyksen Chileläisellä Pinot Noir -viinillä.
Ilta meni sen verran pitkäksi, että kun piti lähteä nukkumaan, ei oikein huvittanut ryhtyä etsimään läheisestä metsästä sopivaa telttapaikkaa. Niinpä Mika K:n takapihan terassi sai kelvata. Ihan riittävän hyvä paikka.
Tämä "hotelli" osoittautui lopulta erinomaiseksi valinnaksi. Aamiainen oli tämän reissun toistaiseksi paras. Oli aika luksusta, kun eteen kannettiin lattea ja kuorittuja kurkkuja.
Aamiaisella sain Mika K:lta myös mielenkiintoisen raamattuun liittyvän historiallisen oppitunnin Nuubialaiskirjeistä: "Ken majoittaa veljensä terassille, älköön joutuko kuuntelemaan vittuilua kurkun kuorimisesta tahi paksuista viipaleista." En minä sillä... Minä vain ihmettelin ääneen.
Näytä Teltassa suuremmalla kartalla
Koska eilen tuli Ruotsi - Suomi jalkapallo-ottelu, minun oli tietenkin pakko päästä katsomaan sitä jonnekin. Mika K (ei se toinen Mika) tarjosi mahdollisuuden jalkapallon katsomiseen ja lupasi tarjota minulle lonkeroa, votka-russiania ja GT:a. Myyty!
Valitettavasti Mika K ei asu kovin lähellä työpaikkaani. Hän asuu Espoon Järvenperässä, noin 20 kilometrin päässä Ruoholahdesta. Jollekin hyväkuntoiselle ja innokkaalle pyöräilijällehän tuo ei oli matka eikä mikään, mutta minulle se on jo melkoinen urakka. Onneksi puolivälissä pääsin Anteron luokse pikku paussille. Ei tarvinnut ihan yhteen pötköön koko matkaa polkea.
Jossain vaiheessa keskellä Järvenperää kysyin itseltäni: "Miksi sinä Aapo olet keskellä peltoa? Miten sinä tänne päädyit?"
Päätin hieman "oikaista" tajuamatta, että tämä puoli Espoosta on oikeastaan jo melkein maaseutua. Vastaan tuli pelto, jonka poikki jostain syystä päätin pyöräni taluttaa. Pellolla ei vielä kasvanut mitään, joten kehtasin moisen tempun tehdä.
Siinä kohtaa kun piti ylittää pari metriä syvä oja, jonka pohjalla oli reilusti vettä, oikaiseminen ei tuntunutkaan enää kovin hyvältä idealta. Kun pyörän eturengas meinasi jäädä jumiin siihen ojan pohjalla olevaan liejuun, oikaiseminen tuntui jo aika huonolta idealta. Sitten kun vielä könysin ojasta ylös, horjahdin kunnon nokkospuskaan - shortsit jalassa. Tuolla hetkellä oikaiseminen tuntui jo suorastaan typerältä idealta. Tunsin itseni melko isoksi idiootiksi. Onneksi kukaan ei nähnyt sitä tumpelointiani.
Kun lopulta pääsin Mika K:n luo, ei isäntä ollutkaan vielä tullut kotiin. Noh, kaunis päivä ja aurinko paistaa. Ei muuta kuin kirja esiin, ja istumaan pihalla olevalle penkille. Paikalle sattui vanhempi herrasmies kastelemaan pihan istutuksia. Hän avasi keskustelun retkeilystä nähtyään varusteeni. Kerroin tapani mukaan tarinani, ja sain taas yhden lukijan lisää blogilleni. Tämä jo eläkkeellä oleva toimitusjohtaja oli varsin leppoisa ja puhelias kaveri, jonka kanssa kävin vajaan tunnin verran erittäin mielenkiintoista keskustelua. Jännää miten minusta on tullut tällainen tuntemattomille ihmisille höpöttelijä.
Mika K piti lupauksensa ja juotti minulle riittävästi lohdutusjuomaa Suomen ottaessa Ruotsilta selkäsaunaa vastaan. Kyytipojaksi grillattiin lihaa. Hyvä ruoka - parempi mieli.
 | |
| Isäntä. |
Pieni miinus Mika K:n baarille oli kuitenkin luvatun votka-russianin puuttuminen. Kuulemma oli Alkosta loppu. Onneksi hän paikkasi tämän valtavan erehdyksen Chileläisellä Pinot Noir -viinillä.
Ilta meni sen verran pitkäksi, että kun piti lähteä nukkumaan, ei oikein huvittanut ryhtyä etsimään läheisestä metsästä sopivaa telttapaikkaa. Niinpä Mika K:n takapihan terassi sai kelvata. Ihan riittävän hyvä paikka.
Tämä "hotelli" osoittautui lopulta erinomaiseksi valinnaksi. Aamiainen oli tämän reissun toistaiseksi paras. Oli aika luksusta, kun eteen kannettiin lattea ja kuorittuja kurkkuja.
Aamiaisella sain Mika K:lta myös mielenkiintoisen raamattuun liittyvän historiallisen oppitunnin Nuubialaiskirjeistä: "Ken majoittaa veljensä terassille, älköön joutuko kuuntelemaan vittuilua kurkun kuorimisesta tahi paksuista viipaleista." En minä sillä... Minä vain ihmettelin ääneen.
Näytä Teltassa suuremmalla kartalla
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)